sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Muutoksia

Blogissa saattaa tulla lähiaikoina pientä taukoa, ihmisotusten kiireiden vuoksi. Leppo toki elelee normaalia, iloista elämäänsä, autuaan tietämättömänä tulevasta elämänmuutoksesta.

Pikku työpötkylä <3
"Joko palloillaan lisää?"

Meistä, eli siis minusta, avosta ja Leposta, tulee kuun vaihteessa pääkaupunkiseutulaisia! Jep! Avo on etsinyt oman alan hommia jo pitkään ja tehnyt siinä sivussa täällä Kouvolassa amk-open sijaisuuksia, ja nyt hällä viimein tärppäsi. :) Ollaan molemmat hirmu innoissaan tästä asiasta, Helsingin seudulla on töitä varmaankin mullekin.
Suurkaupungin vilinä ei kyllä meitä kumpaakaan houkuta, luonnonläheisiä ja koiranomistajia kun ollaan, joten osittain myös Helsingin supertoimivan julkisen liikenteen ansiosta, ollaan etsitty asuntoa vähän kauempaa. Jostain, missä olisi metsää lähellä, mutta pääsisi kuitenkin kulkemaan keskustaan autotta.
Lepolla ei tosin ole harmainta hajuakaan mitä on tekeillä, sen näkövinkkelistä ainut sitä välittömästi koskeva, meneillään oleva muutos on liittynyt koiran tärkeimpään asiaan eli RUOKAAN. :D

Ensimmäinen 12kg:n säkki Dogs First -napua alkaa olla kulutettu loppuun, siirsin viimeiset napuset Lepon ruoka-astiaan jo yli viikko sitten, ja tilasin uuden säkin ruokaa. Lammas-bataattinappula oli sillä hetkellä loppu varastosta (2 päivän päästä tuli lisää :D ), joten Lepolle tulikin nyt uutta makua. Ensin vanha, tyhjennetty säkki piti kuitenkin arvon herralle avata että hän pääsee nuolemaan pohjat:

"Niin hyviä makuja."
Kun uusi ruokasäkki saapui ja haimme sen avon kanssa postista, oli Leppo tapansa mukaan hyvin avulias paketin avaaja. Dogs Firstillä oli sopivasti ruokasäkin tilaajalle diili, että sai ilmaisen märkäruokatölkin kaupan päälle! Päästään sitäkin joskus testaamaan. Uusi kuivaruoka on maultaan ankka-bataatti, ja sen kylkiäisenä tullut märkäruoka riistaa. Olivat vielä yllärinä laittaneet pakettiin kaksi näytepussia toisen makuisia nappuloita, mikä oli tietenkin kiva ylläri. :)

Apulainen odottaa että paketti aukeaa.
Paketin sisältö ja Lepon ilme: "Jos saisin jo vähän ottaa..."

Toinen muutos Lepon elämään on ollut uusi corgikaveri. Milton on Leppoa pari vuotta vanhempi, ja oikein mukava herrascorgi. :) Tutustuttiin Miltonin omistajan kanssa Suvin (pallopaimennusope ja hieroja) kautta, kun hän oli käynyt Miltonia hieromassa. Miltonilla on ylipainoa jonkin verran, tullut kastroinnin myötä vaivihkaa niin kuin Lepollakin, joten Suvi vinkkasi että minulta voisi löytyä laihdutusvinkkejä ja -kokemuksia Miltsulle. :) Ollaankin juteltu paljon Miltonin laihiksesta omistajansa kanssa, ja käyty pariin kertaan yhteislenkilläkin. Pojat tulee hirmu hyvin toimeen, seikkailevat ja rallittavat yhdessä pitkin metsää.

Pöhköt :D
Töpö-Milton ja puuhka-Leppo :)
Kaksi kaveria ilta-auringossa <3
Kauhea kiire nameja hakemaan
Milton ei jaksanut poseerata kameralle :D

Harmittaa toisaalta ihan hirveästi, että on muutettava. Juuri kun Milton sai Leposta uuden kaverin (Miltsulla ei ole koirakavereita juurikaan) ja pojat tykästyivät toisiinsa... Vakiolenkkikaveri ja samalla Lepon ensimmäinen koirakaveri, Milo, jää omistajineen myös taakse. Samoin jää meidän ihana pallopaimennusporukka, ja mahdottoman kiva ope, Lepon lemppari-ihminen ja hieroja, Suvi. Mun ja avon kaverit jäävät tänne, vaikka ei tuo matka toki mahdoton ole kulkea, ja toki uusia kavereita muotoutuu myös uudelle asuinseudulle. Mahtavat työkaverit ja vakiosijaistusduuni jää multa myös tänne. Tutut lenkkeilymaastot jää taakse, vaellusretket vaihtuvat toisiin maisemiin. Lepon koti, jossa se on meidän kanssa kasvanut pennusta kolmevuotiaaksi, ei ole enää meidän koti.

Vaan on muuttamisessa hyvätkin puolensa. Nykyisen asuintalomme asuntoihin olisi ensi kuussa tulossa putkien sukitus, joka käytännössä siis tarkottaisi väh. kahta viikkoa ilman juoksevaa vettä, hajulukot putkista poissa, kuivakäymälää olohuoneessa (jep) ja remonttimiehiä ramppaamassa yleisavaimilla koiraa stressaamassa.
Ja onhan se ihanaa että tuo miekkonen on saanut kivan ja omaa alaa vastaavan työpaikan. Olen siitä ihan älyttömän iloinen, mielekäs työ on avolle tosi tärkeä asia.
Asuntokin ollaan jo löydetty pääkaupunkiseudulta: nykyistä asuntoa pari neliötä pienempi, mutta saunallinen ja erittäin hyväkuntoinen kaksio Espoosta, hienojen lenkkeilymaastojen läheltä. :) Vuokrasopimuksen pitäisi saapua meille ensi viikolla, jonka jälkeen kaikki on täysin varmaa ja hurja pakkailu voi alkaa. :D Siitä siis voipi johtua blogin hiljaisuus, mutta jos minulta sattuu aikaa löytymään niin pistän jotain pientä kuvapostausta ennen muuttoakin!

Junassa mummola-reissulla on hyvä lepuuttaa päätä omaan ruokakassiin.
Tulevista tapahtumista autuaan tietämätön mummolan hurmuri <3

8 kommenttia:

  1. Oooh muutatte tänne! Mihin päin espoota? :) kuulostaa niin tutulta tuo mitä puhut siitä että kaikki tuttu jää taakse. Itse pohdiskelin noita samoja silloin reilu puoli vuotta sitten. Haikeaahan se on. Ainakin aluksi. Mutta onneksi aina tulee elämään paljon uutta kivaa ja pk-seudulla on paljon mahdollisuuksia kaikkeen (esim. koiran kanssa harrastamiseen ;) ). Ja itselle on ainakin tullut yllätyksenä se miten sitä luontoa löytyy kyllä täältäkin vaikka kuinka. Eli kun ette nyt ihan helsingin keskustaan ole muuttamassa niin ihan varmasti teille löytyy läheltäkin kivoja uusia retkeilypaikkoja :)

    Mutta tsemppiä teille muuttoon ja onnea avollesi uudesta työpaikasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uus asunto on Leppävaarassa, Mäkkylän alueella. :)
      Jooh, kyl mieki oon enemmän innoissani kun harmissaan (vaikka meinas vähän tulla tippa linssiin tuota postauksen harmittelukappaletta näpytellessä :D), oon kuitenkin niin innoissani siitä uudesta kämpästä ja sen sijainnista, ja siitä että miehellä on duuni (joka muuten alkaa jo tänään!). Viime yönäkään ei meinannu uni tulla kun mietin sisustusvaihtoehtoja ja huonekalujen järjestystä! :D
      Sitäkin oon oottanut innolla että Leppo pääsee ehkä Tofua tapaamaan joku kerta, kun asutaan lähempänä. ^_^

      Kiitos tsempeistä ja onnitteluista! <3

      Poista
    2. Parasta muutossa on just se kun pääsee sisustaa ja järjestelee kaiken ♡ täytyy kyl ehdottomasti järkätä corgitreffit sitten! :)

      Poista
    3. Jep! ^_^ Asiasta kukkaruukkuun, sun kommentit tulee mulle jostain syystä aina kaksin kappalein. :D Poistan aina ylimääräisen kyllä eikä siinä mitään, mietin vaan että mistäköhän moinen johtuu... Hmm.

      Poista
  2. Paljon onnea uusien elämänmuutoksien kanssa! Muistan itsekkin hyvin nuo fiilikset kun muutimme puolisoni kanssa tänne Turkuun. Kaikki tuttu ja vanha jäi taakse ja ikävähän sitä painoi jonkin aikaa. Mutta muutos oli kyllä todella hyvästä ja on saanut paljon kaikkea uutta. Vanhoja kavereita pääsee kyllä moikkaamaan ja teillä on Helsingistä hyvät kulkuyhteydet :) Voi että! Todella upeeta vaikkakin haikeeta. Paljon tsemppiä uuteen! :)

    Juu ja pakko sanoa että se on joku bloggerin ongelma kun tulee kommentit kahteen kertaan. Itsellä myös käynyt niin enkä tiedä mistä johtuu mutta joku bugi varmaan. Blogger on blogger :D


    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Joo, samalla tavalla meillä varmaan tulee tunteet menemään, tänään on aika innokas olo kun tajuttiin pakkailun lomassa, että niin, kahen viikon päästä asutaan toisessa osotteessa, ihan meille uudessa kaupungissa ja erilaisessa kämpässä. :D Jotenkin innolla odotan tulevia seikkailuita!

      Mut joo, hyvin mielenkiintonen toi tuplakommenttiasia... Ehkä sekin joskus selviää / korjaantuu. :P

      Poista
  3. Uusi kaupunki ja uusi koti on kyl aina niin jännittävää ja samalla innostavaa :D suuri muutos se on mutta muutoksien kautta voi tulla paljo uutta :) muistan itse kun lähettii kotipihasta kohti Turkua niin kyllä siinä parit kyyneleet tippuili.. haikeeta se oli kun tuttu jäi taakse. Antaa itelle aikaa tottua muutokseen :)

    Onko Leppo yhtään stressaillu pakkailuista? Tumppi on aina lähellä ja jaloissa kun tavaraa laitetaan kasaa. Tai vaikka vaan reissutavaroita pakkailis. Luulee ilmeisesti ettei pääse mukaan. Kyllä se tällaselle stressiherkälle koiralle on kyllä stressaava tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, pitää vaan totutella rauhassa ajatukseen.. :)

      No nyt ihan viime päivinä on Leppo vähän ihmetellyt pakkailua, aluksi se oli vaan iloisesti "auttelemassa" eli hääräs jaloissa ja toi lelujaan meidän laatikoihin, nyt alkaa selvästi raksuttaa päässä ja miettii että jotain on tekeillä. :) Varmaan sen näkökulmasta pakataan koko ajan reissua varten, mut on ihmeellistä ja turhauttavaa kun ei saada aikaseks lähtee mihinkään! :'D Aina vaan pakataan mut mihinkään ei lähetä. Et joo, onhan se vähän jo hämmentynyt, ja varmaan stressitasot vielä tulee kasvamaan tuosta. Toivottavasti ei kauheesti raukka itteään ressaa. :)

      Poista