keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Fysioterapiaa



Leppo pääsi käymään fyssarilla viikko sitten! Tavoitteena oli toki hieroa mahdolliset jumit pois, ja saada vinkkejä nivelrikkoisia olkaniveliä ympäröivien lihasten vahvistamiseen. Leppo oli vaikuttanut aavistuksen jäykältä, joten ajattelin että olisi hyvä aika käydä testaamassa fyssarikäynti töissä.

Nokkaeläin :3

Suunnattiin siis Suomenojan Mustiin ja Mirriin, jossa olen vetänyt pentutreffejä ja nyt korona-aikaan tehnyt enemmänkin vuoroja. :) Kyseinen myymälä on yksi Mustin ja Mirrin hyvinvointimyymälöistä, jossa on tarjolla trimmauspalveluita, ravitsemusneuvontaa, fysioterapiaa ja hierontaa ja eläinlääkäripalveluita. Leppo ei ollut käynyt Suomenojan myymälässä aiemmin.

Pitkästä aikaa bussillakin pääsi pötkylä matkaamaan. :)

Leppo kävi iloisena tervehtimässä kaikki myyjät (ja muutaman asiakkaankin) kun myymälään päästiin, ja nuuskutteli kiinnostuneena koko myymälän lävitse. Yllättäen herkkuosastot vaativat tarkempaa nuuskimista kuin muu myymälä. :P 

"Voitaisko ostaa täältä korista jotain?"

Sitten päästiin fyssarin vastaanotolle. Leppoa alkuun vähän jännitti, kun se ei tiennyt että tultiinko nyt eläinlääkäriin vai mikä mahtoi olla homman nimi. :D Oli tosi hyvä, että Leppo sai rauhassa tutustua tilaan ja nuuskia itsekseen alkuun, ennenkö aloitettiin käsittelemään. Kun Leppo huomasi, että häntä vain hierotaan, oli sen paljon helpompi rentoutua. Vaikka ihminen ja tila oli täysin uusi, oli hieronta Lepolle sen verran tuttua että se otti oikein rauhallisesti ja nautiskelikin silmin nähden aina välillä. :D


Tässä nautiskelu-ilmettä. :D

Leppo koki myös uudenlaisen (ja ilmeistä päätellen aivan taivaalliselta tuntuvan) elämyksen, kun fyssari päätti Lepon rauhallisuudesta johtuen kokeilla rentouttaa lannerankaa ja avata sieltä jännityksiä. Sen fyssari teki nostamalla Lepon takajalat ja pehvan matosta vähän ilmaan, ja (mun silmissä) liikutteli ja pyöritteli takapäätä hetken rauhallisesti. Samanlainen käsittely tehtiin toisellakin kyljellä maatessa, ja taas Lepon ilme oli kuin käsittely olisi paras juttu mitä se on ikinä tuntenut. :'D

Lepon lapojen takaa löytyi trigger-pisteitä eli kipupisteitä, sellaisia tiukkoja jumeja joita ei olisi saanut kivuttomasti auki pelkästään hieromalla. Niinpä Leppo sai vähän laserterhoitoa kipupisteisiin, jonka ansioista kipeät kohdat saatiin avattua.


Hieromisen aikana ja jälkeen puhuttiin liikuntamuodoista ja liikkeistä, joita Lepon kanssa voisi tehdä lihasten vahvistamiseksi ja ylläpitoon. Fyssarin mielestä Lepolle oli jo kehittynyt ihan hyvin lihasmassaa lapojen alueelle olkaniveliä tukemaan, mutta lisätreeni ei toki pahitteeksi ikinä ole. :)
Lepon hierojan mainitsema mäkiä ylös alas kävely oli myös fyssarin mielestä oikein hyvää treeniä, ja lisäksi pehmeällä hiekalla kävely ja etenkin kahlaaminen ovat kaikki hyviä treenitapoja. Eli biitsille siis! Näiden lisäksi saatiin vinkkejä tasapainotyynyllä jumppaamiseen. Pieniä painopisteen vaihtoja etutassulta toiselle, tassun antoa yms. jota voi tehdä päivittäin aina muutamia toistoja. :) Lepon mielestä tasapainotyyny on vallan kiva väline, kun saa namia aina kun sille menee.

Koiraherra oli niin reipas fyssarilla kävijä, että ostin sille oman vesinokkaeläimen tuliaiseksi (ja vähän puruluutäydennystä)!

Annoin lelun sille jo myymälässä, ja Leppo kantoikin ja vingutteli sitä ylpeänä bussipysäkille asti. Tämä oli ihan tietoinen ja taktikoitu päätös, jotta Leppo saisi a) purkaa jännityksensä uudesta tilanteesta ja myymälän parkkipaikan vilinästä leluun, ja b) mahdollisesti rikkoa vingut ennenkö päästään kotiin (Tero ei ole vinkuvien lelujen fani). :D Hyvin herra suoriutuikin, niin parkkialueen ohi menemisestä kuin vinkujen litistämisestäkin. :)

"Tottakai mä suoriuduin hyvin, mä oon aina hyvä."


Ensi kertaan!

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Kodin esittely by Leppo


Tervetuloa kurkistamaan meidän kotiin!
Ollaan nyt asuttu täällä puolisen vuotta, ja vaikka asioita on vielä tehtävänä ja juttuja järkättävänä, niin ehkä tänne bloginkin puolelle kehtaa muutamia kuvia laittaa. :) Leppo saa johtaa kodin esittelyä, se oli niin innolla kuvissa mukana poseeraamassa. :D Ja onhan tämä sentään LEPON blogi eikä emännän. ;) Ole hyvä Leppo!

"Noniin, elikkäs... No, äippä sano että piha-alueet se näyttää teille erikseen joskus sit kun saadaan takapihan terassi kunnostettua ja ostettua sinne vähän kalustetta. Joten katotaas ekana miltä näyttää kun mä ootan etuovella että lähettäs lenkille.
Kuvia saat klikkaamal isommiks!"

"Tos mun oikeella puolella (kuvaajan silmistä katottuna vasemmalla, senkin pöhköt) ylhäällä roikkuu jotain koristekuvaa ja liitutaulua, ja mun hihna ja panta tommosesta koiranpehvan mallisesta naulasta. MUN vasemmalta puolelta löytyy pieni avainkaappi, ja ovi alakerran vessaan."


"Tuol vessas mä en oikeestaan oo juuri ikinä, paitsi joskus hetken aikaa oottamas jos mulle valmistellaan nami- tai leluetsintää. Mut se on tommonen pieni ja kompaktin kokonen paikka, jossa äippä ja isi on viime aikoina tosi paljon pessy käsiä. Jatketaas sitten eteenpäin..."


"Täs näkyy loput meidän eteisestä. Mun takana on portaat yläkertaan, ja portaiden alla voi säilyttää jotain kamaa mikä ei muualle mahu tai ei olla ehitty viel laittaa mihinkään. Tos portaiden alla on myös pari naulakkoo seinäs mis on äipän ja isin takit ja mun tassupyyhe, ja siin alla niiden kengät telineessä. Ton laatikoston ylimmästä laatikosta löytyy kaikki mun jutut ulkoiluun! Siis mm. kakkapussit, namipussi, vaihtopantoja ja valjaat, sit kaikenlaista muuta tarpeellista kuten kynsileikkurit, tassurasva, punkkikynä jne. Alemmis laatikois on jotain äipän ja isin lämmikkeitä ulkoiluun ynnä muuta.
Mennääs sitten ton laatikoston seinän toiselle puolelle, sieltä löytyy..."


"...meidän keittiö! Isi ja äippä tykkää tästä keittiöstä tosi paljon, ja munkin mielestä se on aika kolee, kun siin on tommonen saareke mitä voi kiertää ympäri lelu suussa noit ihmisii karkuun. Tos saarekkeessa on myös kaapit, näättekö? Kaapeista ikkunanpuoleinen on mun ikioma ruoka- ja herkkukaappi, välillä istun sen edessä jos haluaisin välipalaa (mikä on mun mielest aika selkee ilmaisu, mut joko noi ihmiset on vähän tyhmiä tai sit ne ei vaan ilkeyttään anna mulle useimmiten mitään)."


"Noi keittiön yläkaapit on kyl kaikki ihan samannäkösiä! ja tos mikron ja uunin molemmin puolin olevat kaapit on jotai huijauskaappeja, kun niiden ovet ei ookkaan yhtä pienet kun noissa keittiötason yläkaapeissa. Tuol on vasemmal siivouskomero (1 iso ovi), ja oikeel jääkaappi ja pakastin (2 ovea vaikka näyttää kolmelta)! Hassuu myös laittaa mikro ja uuni noin ylös, eihän sinne yllä pieni koira ollenkaan nuuskimaan."


"Täs on hyvin tärkeä osa meidän keittiötä: mun ruokailupiste. Noilla tikapuu-hyllyillä on vähän sitä sun tätä, mut toi iso valkonen purkki on kans tärkee; siellä on mun nameja! Semmosia rapeita pikkuherkkuja, mitä saan aina joskus jos oon ollu takapihal ja mua on alkanu joku jännittää mut en oo haukkunu."


"Mun ruokailupaikan vierestä pääseekin näppärästi takaovelle ja meidän takapihalle! Siel on kivasti alkanu kasvaan kaikenlaista ja tykkään aurinkoisina iltapäivinä torkkuakin siellä, mut tosiaan äippä ja isi vielä huoltaa terassia ja järkkäilee niin katotaan sinne sit tarkemmin vielä jossain toisessa postauksessa."


"Täs on kans yks aika tärkee paikka! Äipän ja isin ruokailupiste. Sieltä aina joskus saattaa pudota mulle hyviä lattialle, joten oon usein pöydän alla sillon kun ne syö. Saan myös tuossa kohdassa istumalla aamusin palan äipän banaanista, on kyl kiva kun se syö melkein joka aamu banaania! Pöydän takanan näkyy mun kärmessiskon oma yksiö, Valvatti on ollut hyvin tyytyväinen sen uuteen terraan ja mönkii siellä ahkerana menemään."


"Terran vierestä löytyy tää piste, missä isi usein istuu etätöitä tehden tai välillä pelaillen. Tuun aina välillä auttaan sitä tarjoamalla läheisyyttäni, jos sitä alkaa peli tai työ harmittaa. Sit tos on tommonen hyllykkö, mikä äipän mukaan kaipaa vähän vielä sisältöä lasikaappeihin, tuol on kai lähinnä koristeita. Alakaapista löytyy meidän elokuvat."



"Sitten on meidän olkkarin toinen reuna, rentoutumispiste. Sielt löytyy sohvaa, nojatuolia ja mun peti. Ja telkkarin vieressä on kangaskorissa mun kaikki lelut (tai ne mitä en oo ehtiny levitellä lattioille). Sohvalla meil on äipän kans kahestaan aina kotiintulo-köllötelyt, hyppään äipän viereen halimaan ja ottaan rapsuja vastaan. <3"


"Sit loppuun nopee kurkistus yläkertaan! Tuol mun takana näkyy tommoset tikapuut portaikon yllä olevaan säilytystilaan, se on kuulemma ihan hauska ja näppärä. En oo ite käyny ku en osaa kiivetä tikapuita. Siitä vielä taempana on ovi vaatehuoneeseen, sinne livahdan aina välillä käymään jos ovi on jääny auki, kun siel on jotain munkin juttuja kuten vesileluja ja talvitakkia. Suoraan mun edestä, kameran selän takaa löytyy meidän kylppäri, joka ei oo mitenkään kummonen, mut ihan jees noiden ihmisten mielestä kun sielt löytyy lattialämmitys ja sauna. Se kuulemma joskus rempataan sit oikein kivan näköseks,
nyt se on semmonen aika perus.
Äippä ei myöskään kehannu pistää kuvaa meidän 'vihreestä huoneesta' eli ylimääräisestä makuuhuoneesta, se on nyt ollu kirjahyllyn lisäks lähinnä harrastehuone mis noi ihmiset askartelee ja maalaa juttuja, ja varasto ylimääräselle kamalle jolle ei olla viel keksitty paikkaa. Mut makkari voidaan vielä kurkata, se on tossa heti portaita vastapäätä!"


"Tämmönen! Tos sängyn vieressä oleva rahi on kätsy, kun pääsen sitä kautta hyppäämään ylös ja alas sängyltä turvallisesti. Mullahan on ne koirien rappusetkin olemassa, mut niitä ei olla nyt täällä käytetty ku toi sängyn pääty on vähän hankala niiden kans (en pääse siitä yli) ja ne vie tossa sängyn sivulla tilaa aika paljon. Kuvan ulkopuolelle jäi mun makkari-peti ja yläkerran vesikuppi, jotka on ton raidallisen maton päällä/vieressä. Aika paljon oon myös äipän ja isin vieressä sängyllä, mut sit kun tulee kuuma niin meen yleensä omaan petiin tai sängyn alle.
Tähän päättyisi tämä kurkistuskierros meidän kotiin! Aika pähee, eikö? Saa tulla kylään, kunhan tuo mulle jotain hyvää tuliaisena. ;)"

Kiitos Leppo kierroksesta! Sun herkkukaappi on kyllä aika täynnä, ei sinne paljoa herkkuja enää mahdu...

"Höpö höpö, ei niiden tarviikaan mahtua sinne kun ne menee MUN MAHAAN!"

Niin joo. Good thinking.
Ensi kertaan!