torstai 27. kesäkuuta 2019

Lepon lepoloma sekä muita seikkailuja

Pitkästä aikaa!
Paljon onkin ehtinyt tapahtua sitten viime postauksen, ainakin jos Lepolta kysytään. Viime postauksessa laitettiin lääkitystä kohdilleen, ja oltiin otettu gabapentiini juuri päivittäiseen käyttöön. Pikkuhiljaa lääkkeen vaikutuksen alkoi huomata, ja Leppo muuttui pirtsakammaksi n. 3-4vkon jälkeen lääkkeen aloituksesta, ja on jaksanut paremmin.

Ollaan käyty seikkailuilla eri puistoissa ja uusilla alueilla, joihin on päästy kätevästi bussilla. Näin koirakin on saanut vaihtelua ympäristöön ja tuoksuihin, eikä tarvitse kulkea asfalttilenkkejä niin paljon.
Laajalahden luonnonsuojelualueella oli ihanan hiljaista kulkea. :)
Strömberginpuisto Pitäjänmäessä oli oikein nätti ja vehreä!
Ollaan toki muistettu myös riittävä lepo. :D
Mutta on Leppo välillä ollut kipeänäkin. Ollaan siis saatu ohje, että muutaman päivän Rimadyl-kuureja käytetään tarvittaessa gaban lisäksi, jos Leppo jostain rasittuu tai teloo itsensä. Yhden kerran on pitänyt moinen kuuri antaa, kun ulkoilu oli vähän masentuneen oloista:
"Jos voisin vähän tässä levätä..."
Onneksi kuuri auttoi hyvin, ja herra on ollut kovin pirtsakka ja iloinen sen jälkeen. ❤️

Leppo sai myös makuelämyksiä, kun keitetyn lihan/kalan
kanssa maisteli uutta, kylmäkuivattua Wonderboo-ruokaa,
joka on tehty Suomessa. Loistavasti on ainakin maistunut! :)

Kuinka monta petiä saa mahtumaan alle 50 neliön kaksioon? :'D Leppo approves.

Niin komia koiramies. ❤️
Komia koiramies koki myös muodonmuutoksen (josta ei Instagramissa niin tykätty, siellä kun Lepon kuvia voi nähdä kuka vaan, mistä päin maailmaa tahansa).

Tässä herra ennen muodonmuutosta...
Muodonmuutoksen sivutuotetta...
Ja valmiissa kesätukassa! :'D
Olihan se aika hupsun näköinen, ja oma trimmausjälki ihan kauheaa kun ekaa kertaa ajeli, mutta lyhyen turkin edut huomasi kyllä heti: Leppo viileni lenkkien jälkeen todella paljon nopeammin kuin pitkällä turkilla, eikä olla tarvittu koko kesänä vielä viilennyshuivia tai muita viilentäviä keinoja.
Normaalisti ei-trimmattavan rodun ajelusta käydään somessa joka vuosi väittelyä, ja siitä saisin varmasti oman postauksensa aikaan. Ja voisin semmoisen tehdäkin, olen meinaan ottanut Leposta kuvia muutaman päivän - viikon välein, niin näkee karvan kasvun sitten. Laitan syksymmällä yhteenvetoa kuvista ja kokemuksista, ja kuvat ennen ajelua ja kesän karvankasvatuksen jälkeen. Silloin analysoin sitten enemmän koko ajeluhommaa, mutta ei ole ainakaan vielä tarvinnut katua päätöstä hetkeäkään. :)

Yhteinen seikkailu Lepon tyttöystävän, Elli-sheltin kanssa Otsolahden
rantoja ja puistoja pitkin. ❤️
...jossa Leppo hankki itselleen hienon
hanhenkakka-kuorrutteen. :'D Hyh.

Käväistiin Kotkassa kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Ensin oli Teron serkun rippijuhlat, ja seuraavana vkloppuna koittikin juhannus. Leppo pääsi ihan luonnonvesissäkin pulahtamaan:
Keskittynyt ilme: lelu pitää pelastaa vesihädästä.
Juuri ja juuri yltää. :D
Funtsailtiin että Leppohan voisi jäädä Teron vanhemmille hoitoon viikoksi, kun meilläkin oli työpäivät vähän hassusti ristiin ja Terolla työporukan virkistysjuhlaa sun muuta. Teron vanhemmat hoitavat Leppoa mielellään silloin tällöin, ja Lepollekin oli mukavaa kun ei tarvinnut reissata edes takaisin ja sai olla vähän rauhaisammassa ympäristössä "lepolomalla" vaihteeksi. Niinpä käytiin ostamassa Lepolle vähän märkäruoka- ja herkkutäydennystä, jotta koiran muonitus olisi kunnossa viikoksi eteenpäin.

Sylivauva!
Vaan kylläpä osasikin tulla ikävä tätä pientä karvamatoa! Molempia alkoi heti ahdistaa kun astuttiin Helsingin bussiin kun ei ollut koira mukana, ja mulla tuli kotona ihan itku kun parvekkeen ovi oltiin avattu, eikä kukaan kipittänyt sinne pöhisemään pihaan tuleville autoille. :'( Tuli vaan mieleen, että tulen olemaan aivan rikki sitten kun Leposta joskus aika jättää. Toivottavasti siihen on vielä piiiitkä aika.
Mutta nyt onneksi kyseessä oli vain viikko, ja päivä päivältä homma muuttui helpommaksi, kun oli töitäkin ja muuta ohjelmaa. Oli se jälleennäkeminen silti kovin riemukas, Leppo pörräsi ja juoksi ympyrää ja haukkui innokkaana meitä juoksemaan mukaansa pitkin pihaa. :)

Pihaa vahdittiin yhä, mutta tarkasti isin ja mamin lähellä.
Yhteinen ruokalepokin piti viettää meidän kainalossa. ❤️
Lepon juhannusherkkua: grillipihvin näköinen puruherkku. :) 
Käväistiin juhannusviikonloppuna myös Katariinan meripuistossa
Kotkassa, kesälampaita Leppo ignoorasi kuten viimekin vuonna. :D
Ihania uusia istutuksia oli tullut <3
Ja sieviä kiviveistoksia!
Reissun jälkeen meidän kotiuduttua takaisin Espooseen Leppo oli kyllä ihan väsy. Yritti vahtia kovasti sisäpihalle tulevia autoja, mutta kun laitettiin parvekkeen ovi kiinni että koira saisi rentoutua, hyppäsi Leppis samantein nojatuolille vetämään sikeitä. ❤️ Urhea pikku vahti.

Zzz...
 Mulla oli synttärit tuossa toissaviikolla. Käytin sillä viikolla olleen vapaapäivän hyödyksi ja kävin ostelemassa Lepolle uutta nivelravinnetta kokeiluun Avital Jointin tilalle (Avital Flex ja lohiöljy pysyy), ja synttärilahjaksi itselleni päivitin hieman Lepon pantavarastoa. ❤️
Vanhoista pannoista vein pari vähiten käytettyä töihin lahjoitusten joukkoon, niin saavat kodittomille koirille lisää vermeitä. :)

Löytyi turkoosi Rukan leveä pk-panta!
Meillä oli aiemmin neonkeltainen, mutta on tämä
turkoosi vaan niin paljon enemmän Lepon väri.
Petrolin värinen Walona Dogsin martingaalipanta ❤️

Ja kesäisellä, upealla kuosilla varustettu martingaalipanta
"juhlapannaksi". :D Tämäkin Walona Dogsilta ❤️

Semmoista kuvapainoitteista kuulumista tällä kertaa. Terolla oli eilen viimeinen työpäivä ennen meidän kesälomaa, ja mulla alkaa huomisen jälkeen sitten loma. Lomakuulumisia pistelen toki tänne sitten kun kerkiän, onhan meillä ohjelmistossa mm. lähteä Yyteriin Corgien rantapäivää tsekkaamaan. :)

Ensi kertaan siis!