torstai 17. maaliskuuta 2016

Virkattu koiranpeti

Noniin, salainen virkkausprojektini paljastuu vihdoin. Löysin Lankavan nettisivuilta virkkausohjeen lemmikin korille, ja halusin ehdottomasti kokeilla sitä. Lepon pedin virkaa toimittamassa on ollut makkarissa kaksi isoa koriste-/istumatyynyä ja lisäksi olkkarin säkkituoli alkaa olemaan aika kulunut ja nahka siitä kuoriutunut monesta kohtaa irti, joten "kunnollinen" peti tuli tarpeeseen.
Pohjaa
En lähtenyt virkkaamaan petiä ohjeen mukaan kirjovirkkauksella, koska olen vasta aloittelija tässä harrastuksessa, ja virkkaamisen minulle opettanut työkaveri sanoi kirjovirkkauksen olevan hieman kettumaista puuhaa. Päätin tehdä siis pelkällä valkoisella (Joo, kyllä, valkoista koiran petiin... :D ) matonkuteella. Muokkasin ohjetta myös vähän tuolle tappijalalle sopivammaksi niin, että jätin reunaan matalemman kohdan josta petiin olisi helpompi tassutella. Niin joo, ja mukavuusalueeni ulkopuolelle jouduin myös petiin laitettavan tyynyn kanssa, nimittäin kangaskaupoille ja ompelukonehommiin! Youtubesta katselin tutoriaaleja, miten matalan lieriön muotoinen tyyny ommellaan, ja siskokin vakuutteli että kyllä se onnistuu. :) Ja ihan kelvollinen tyynystä sitten tulikin!

Reuna nousemassa pikkuhiljaa... Tästä tein seuraavaan kerrokseen jo
sen "sisääntuloaukon", eli en virkannut kierrosta loppuun saakka vaan
lopetin sopivalla etäisyydellä, ja aloitin uuden kerroksen toiseen suuntaan.
Petiin tuli kaksinkertainen reuna ryhdikkyyttä tuomaan, joka ommeltiin kuteella lopuksi kiinni reunan juureen. Leppo päätti tässä vaiheessa tulla esitestaaman koria, ja istui ompeluni päälle:


Valmiiseen koriin kului vajaa 8 rullaa trikookudetta, 600-800g:n rullia siis.

Valmis!
Tilasin netistä edullisesti trikookuteet, ja tyynyn kangas on Eurokankaasta ostettu ja työpaikan jämävanuilla täytetty. Hirveän halvaksi ei moisen kotimaisen käsityön hinta silti jää, materiaalit ilman kuljetusmaksua olivat yhteensä n. 75€ (josta 25€ on tuo metrin pala tyynyn kangasta...). Mutta jos olisin nuo 8 kuderullaa ostanut esimerkiksi marketista, olisi niille tullut hintaa 50€:n sijaan n. 160€. :) Itse tykkään mokomasta tekeleestä kovasti, sopii sisustukseen ja sitä oli hauska tehdä. Leppo ei ole vielä osannut ottaa petiä ihan omakseen, kun on muitakin makoilupaikkoja paljon. Mutta eiköhän se pian siihen mene ihan omaehtoisestikin, ilman namihoukutinta!

Virallinen petiposeeraus namipalkalla.
Trikookudetta jäi vajaa kerä yli, joten uppouduin taas netin syövereistä etsimään jotain pientä virkkaushommaa tuolle lankamäärälle. Löysinkin virkatun koiranlelun ohjeen, joten sellaisenkin Leppo sai päiviä ilahduttamaan.

Puolikas luu. Näitä tehtiin kaksi kappaletta, jotka virkattiin reunoista
yhteen ja täytettiin sisus vanulla.
Valmis luu on jostain syystä ihmeen käppyrä, mutta Lepolle
se kelpaa enkä jaksanut ruveta purkamaan. :D

Loppuun pari talvikinos-kuvaa, ettei mene ihan vallan käsityöpostaukseksi! :)

Leppo <3 lumi

Tälleen hän yleensä kinoksilla makoilee, nojailee
seinämiä vasten kasuaalisti. :D

Pönötin.

Seuraava postaus tuleekin ehkä olemaan jotain muuta kuin Lepon kuvia! Meinasin tehdä muuten vain tällaisen "omat lemppari- ja inhokkirodut kaikista roturyhmistä"-listan, siihen ehkä kuvia sitten ihan muunrotuisista koirista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti