torstai 10. maaliskuuta 2016

Talvikuvia ja heräteostos

Nyt on hiihtolomat vietetty ja taas palattu arkeen. On ollut kovasti hommaa sen minun virkkausprojektini kanssa ja myös muutama piirtämishomma tullut tähän väliin. :) Lomalla muistettiin kuitenkin nauttia tekemättömyydestä ja ennen kaikkea keleistä! Aurinkoisilla ilmoilla saatiin ulkoilla, niin kotona kuin avon vanhemmilla Kotkassakin. Muutama talvikuva hyvistä keleistä tuli napattua, otin mm. ihan ekan selfien Lepon kanssa. :D

<3
Leppo näyttää kieltä: "Yäääk mutsi älä pussaa!"

Toinen haluis kiivetä jo lumivallille mut pitää istua
että mami saa otettua kuvan...

Vallien päälle mennään aina koreilemaan ja odottelemaan nameja.

"Nyt riittäis jo se kuvaaminen..!"

Kotkassa, kosken rantaa.

Pitkät lenkit unettaa.

Palloilutreeneissä käytiin kyllä loman molemmin puolin sunnuntaisin! Treeneissä ei mitään sen ihmeempiä erikoisuuksia tapahtunut, hyvä vaan aina kun ennen harkkoja muistan viime hetkellä että tämmöinen projekti pitää tehdä ennen lähtöä:
Alemmista pusseista palasteltuina ylempään pussiin!
Lepon treeninameina toimii siis pääosin kuivalihat, ja noi ankkafileet ja kana-turskakierteet on olleet mukavan pehmoisia saksimisen ja pureskelun kannalta. On mulla aina mukana myös kuivanappuloita kaiken varalta jos nuo kesken loppuu, mutta niistä menee helposti siinä tohinassa Lepolla murusia väärään kurkkuun, noi lihat on vähän kosteampia niin on helpompi syödä. Kertaalleen olen myös ostanut broilerpullia treeninamiksi ja pilkkonut nekin pieniksi ennen lähtöä, teki hyvin kauppansa myös nekin. :)

Sitten se heräteostos! Keskustassa oleva lemmikkitarvikeliike on lopettamassa, joten he myyvät suurilla alennuksilla tällä hetkellä. Paljoa ei valinnanvaraa ollut jäljellä kun alkuviikosta siellä käytiin, mutta löysin Lepolle puruluun lisäksi hauskan niittipannan! Onhan se Ebba&Albuksen pehmeä Runo-panta ihan ykkönen ulkonäössä, kätevyydessä ja varmaan mukavuudessakin, mutta onpahan nyt Lepolle tällainen äijämäinenkin kaulapanta. :)


Hui mikä tappajakoira! ;)
...tai sitten ei. <3
Treffattiin maanantain Pulla-ranskiksen kanssa, mutta kuvia ei harmi kyllä saanut kun oli jo sen verran hämärää. Katsotaan jos joskus tässä pääsee valoisan aikaan pojat temmeltämään, niin sais tännekin kuvia kavereista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti