torstai 24. heinäkuuta 2014

Aika rientää...


Leppo onkin tänään jo 16-viikkoinen "vauva". Vauva-ajat ovat tosin jääneet jo taakse, tuo meinaan on kasvanut harmillisen nopeasti kunnon corgin näköiseksi! Etuhampaat alkaa jo heilua, ja pentukoulussa mietittiin että josko hormonitoimintakin alkaa jo heräillä. Kurssilla aikuinen uroskoira nuuskutteli Leppoa ihmeellisen tarkasti ja muutenkin vietti paljon aikaa Leppiksen seurassa. Viikonloppuna, kun Leppo leikki isäni sk kettuterrierinartun kanssa, pantiin merkille että poitsu nuuski tosi tarkkaan ja pitkään terrierin takamusta, ihan kun olisi hoksannut sillä hetkellä että maailmassa on olemassa tyttökoiria. Alkuviikosta huomasin myös että hajut kiinnostavat ulkona huomattavasti enemmän kuin ennen, ja lenkeillä jumittaminen on taas nostanut päätään. Mutta yhä hän on kyllä meidän helppo ja iloinen Lepponen, ja osaa käyttäytyä suurimman osan ajasta ihmeellisen viisaasti. <3
Tiistain pentukoulussa oli taas kivaa! Tutustuttiin pieneen altaaseen joka kouluttajalla oli pihassaan, sitten taas vieheellä leikkimistä ja putken läpi kulkua lopuksi. Illan voi hyvin tiivistää seuraavaan kolmeen kuvaan:




Lepon leikkitouhuja on tullut kuvailtua kännykällä videolle, katsotaanpas jos tänne saisi niistä pari!
Pedin alla oli "myyriä":


Ja Lepon ehdottomasti lempparileikki kautta aikojen, on tulla pomppimaan ja örisemään mun tai avon jalkoihin lelu/luu suussa! Jos lelun heittää, käy pentu sen hakemassa ja loikkii leikkimuristen luokse tai kirmaa jalkojen välistä örinällä säestettynä. Tässä hieman tyylinäytettä:





2 kommenttia:

  1. Onhan se ihan vauva vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on se sinänsä, mutta kun onhan sil jo aikuiskarva melkein koko kropassa ja kuono pitenee, hampaat heiluu ja hormonit herää ja painaahan se jo 7kg... :D Ei ole enää se nappisilmäinen, 3-kilonen pumpuliturkki mitä toukokuun lopulla, nyyh.

      Poista