keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Rauhallisia hellepäiviä

Odottelin tarkoituksella keskiviikkoon, niin olisin saanut samaan postaukseen mukaan myös kuvat ja kuulumiset viimeiseltä pentukoulutunnilta, mutta eilen olikin niin hurja ukkosmyrsky että tunti päätettiin siirtää.
Ei siinä mitään, onhan tässä muutakin tapahtumaa mistä kertoa. :)

Hampaita on alkanut lähtemään! Sunnuntaina irtosi ensimmäinen etuhammas, nyt on sekä ylä- että alaleuasta lähtenyt kaksi keskimmäistä etuhammasta ja alaleuassa heiluu seuraavat kaksi, koira siis näyttää hieman höntiltä. :D Olin menossa kuvaa ottamaan hampaista, mutta en raaskinut kun toinen niin sikeästi nukkuu parvekkeella.

Näinä helleaikoina Leppo on siis viettänyt päivät pitkälti nukkuen. Etenkin aamupäivät se viettää viileällä parvekkeella sikeässä unessa, kenties paikkaa huonosti nukuttuja yöunia.


Meillä ei ole vielä hyttysverkkoja tuuletusikkunoissa niin ikkunat ovat öisin kiinni, joten asunto ei oikein viilene. Yöksi Leppoa ei uskalleta vielä parvekkeelle laskea, sillä pari viikkoa sitten hädän yllättäessä oli pentu pissannut parvekkeen lattian raosta ja pissa oli valunut alakerran naapurin ikkunalasia pitkin hänen parvekekaiteelleen...
-__-" Leppo teki koko viime viikon aikana tosin vain kaksi pissaa sisälle, joten ehkä täällä ollaan sisäsiistejä piankin.

Viime viikonloppu oli pienen koiraherran mielestä hirmuisen mukava! Rokotukset on nyt saatu ja varoajat odotettu, joten uskallettiin mennä nuuskimaan tyhjää koirapuistoa lenkin lomassa.



Matkapullo/-kipposysteemi, ihan korvaamaton! Maksoi n.5€.

Perjantai-iltana saatiin kaveripariskunta meille kylään, joten Leppo sai hurjasti huomiota ja rapsutuksia, ja vielä herkkujakin kun jäi yksin isäntäväen lähtiessä pelaamaan biljardia. Leppohan siis jää yksin aina mielellään, kun silloin saa pureskeltavaa ja aktivointilelua ja pahvia. Menee omatoimisesti makkariin odottamaan että milloin herkut saapuu. <3

Lauantai oli löhöpäivä, illalla käväistiin pitkällä lenkillä ja Leppo sai olla paljon vapaana.

<3

Niin hyviä rapsuja.

Sunnuntaina avomiehen veli ja vanhemmat tulivat käymään (ja Leppo ei taas pysynyt pantalooneissaan kun ovikello toi sisään ihania ihmisiä) ja käytiin ulkona syömässä. Iltapäivällä pidettiin avon kanssa lautapeli-ilta, jossa Leppo toimi vieraiden viihdyttäjänä, kun he odottelivat omaa pelivuoroaan. Päätimme sisäilman 28 asteen lämpötilasta johtuen pitää peli-illan pihalla, joten hauva pääsi harjoittelemaan myös piknik-käyttäytymistä.


Illan pelinä oli Space Crusade, vanha ja arvokas klassikko ilmeisesti! Hyvin taktiselta näytti (hoidin itse koiran kaitsemispuolen joten pelaaminen jäi muille) ja tuo yksi peli kestikin sen 4-5h mitä pihalla istuttiin.

Niin lähellä mutta kuitenkin niin kaukana...
Eipä kovin montaa kertaa tarvinnut estää Lepon pääsyä herkkujen luo, ennenkuin uskoi. <3

"Täs on kyl oikeestaan ihan jees, ja mammalta tulee niitä hyviä kun oon hienosti."

Mahdollisimman kauas piti mennä sen oman luun kanssa. :D

Eilen tavattiin sattumalta Lepon kanssa aivan ihana pohjanpystykorvaneiti omistajineen, pentu oli suurin piirtein saman ikäinen kuin Leppo. Vaihdettiin omistajan kanssa numeroita, niin voidaan mennä joskus metsälenkille pentujen kanssa. :) Koirakaverit on aina jee!

2 kommenttia:

  1. Moikka! Kiitos kommentista blogiini, tulin heti katsomaan myös Leppoa. On kyllä komea poika myös teillä! Olisi kyllä hienoa muutenkin jakaa kokemuksia toisen pemun omistajan kanssa, joten jään varmasti jatkossa seuraamaan blogiasi ja tutkiskelen tätä vähän paremmin ajan kanssa :)
    Mistä tuollainen matkapullo on löytynyt? Tännekkin tulisi nimittäin tarpeeseen sellainen!
    Mukavia kesäpäiviä Lepolle ja sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo matkapullo on paikallisesta lemmikkiliikkeestä jonka nimeä en edes muista, mutta noita luulisi olevan vähän joka lemmikkitarvikeliikkeessä, esim. Mustista ja Mirristä varmasti löytyy jonkin sorttinen. :) Kaverit saivat omansa kaupanpäälliseksi kun ostivat nappulaa, nuo on siis tosi edullisia.
      Kiitos ja mukavia kesän jatkoja teille Waldon kanssa!

      Poista