Pieni herra Pelkopylly

"Eikö voitaisi pliis äippä asua ulkona? Kato nyt miten nättiä!
Tässähän olis vielä just hyvä paikka pesälle."

Hui, blogia en ole ehtinyt kirjoittelemaan töiltä ja tammikuussa alkaneilta opinnoilta yhtään! Eipä meille muuten kauheasti kummempia ole kuulunut, mutta nyt viimeisen viikon ajan Lepolla on ollut vähän rankkaa. Ääniarkuus on alkanut haittaamaan sen arkea jo hieman.

Lumiaura kolistelee. Herra Pelkopylly tulee pylly kiinni
lähimpään ihmiseensä.

Aiemmin kotikulmilla on ollut riesana vain jyrisevät lumiaurat, joita on viimeksi kuulunut 4.2. Siitä pari päivää myöhemmin asuntomme alapuolella sijaitsevaan autokatokseen parkkeerannut iso citymaasturi pärähti tyhjäkäyntiin. Isossa autossa oli sen verran iso ääni, että se jyrisi ja helisytti meidän astioita keittiökaapeissa! Luonnollisestikin Leppo tähän reagoi, ja loikkasi sohvalle viereeni (makoilin flunssassa kotona), lopulta ihan syliinkin oli pienen herra Pelkopyllyn tultava.

Tässä ja edellisessä kuvassa näkyy hyvin Lepon
huolestunut korvien asento.

Annan sen aina tulla syliin jos sitä pelottaa, liikaa kuitenkaan huolestumatta/voivottelematta itse ettei Leppo mieti että "Oijoi, nyt kun äippäkin huolestui niin jotain täytyy olla pahasti pielessä!" vaan sanon korkeintaan rauhallisella, pehmeällä äänellä "juu, tule vaan."
Noh, mörköauto tuli ja meni parin päivän ajan, ja aina Leppo äänen loppumisen jälkeen palautui melko nopeasti. Kunnes alkoivat louhinta- ja purkutyöt läheisen ammattiopiston alueella. Aamuisin lähtevä mörköauto ja aamupäivisin tulevat kallion räjäytystärähdykset saivat Lepon olemaan varuillaan ja lievästi peloissaan koko aamupäivän. Se kuunteli pelästyneenä naapurin lasten juoksemisia sisällä, säpsähteli kenkälaatikon kolinoille, eikä uskaltanut enää syödä aamiaisjälkkäriksi saamaansa ohuen ohutta purutikkua:

Hylätty jälkkäri </3

Ja, koska Leppo huomasi pelottavien äänien kuuluvan vain kotona, se ei halunnut enää tulla lenkiltä sisään, vaan pisti peloissaan jarrut pohjaan ja jos sai löysää hihnaa, yritti matalana paeta kauemmas talosta, yhdellä kertaa myös vinkui mun silmiin tuijottaen kun ei päässyt ottamaan etäisyyttä.

Yritä nyt tässä kuntosalille lähteä kun toinen
on ihan parka... :'(

Viime viikonlopuksi päästiin onneksi Tampereelle rentoutumaan, käytiin äidilläni kylässä, tsekkaamassa jääveistosnäyttelyä ja ostoksilla, sekä moikkaamassa (ilman Leppoa) siskoni ylisöpöä kissanpentua. <3

Mamman (=mun äiti) vieressä on ihanaa ja
turvallista, ja saa rapsuja. <3

"Moi. Mä olen Kex. Hurja kotitiikeri! Ettäs tiedätte."
Kex oli siskonpoikani, 6v, päättämä nimi tälle pikkukollille. <3

Kuvat ei anna kyllä oikeutta näyttelyn veistoksille,
valaistus oli mahtava ja tunnelma kohdillaan.

Paljon leikitty ja saatu rapsuja, kyllä nyt väsyttää. <3

Reissusta palattua äänipelkoilu kuitenkin jatkui, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Avauduin meidän tilanteesta alkuviikosta Tofun ja Haikun emännälle Tanyalle, jolla on siis jo eläintenkouluttajan paperit, ja ongelmakoirakouluttajan opinnot menossa. Hänen kanssaan funtsailtiin toimintatapoja noihin lenkiltä kotiin palaamisiin, ja sainkin hyviä vinkkejä ja ideoita millä en tilannetta ainakaan pahenna. Ostin töistä Lepolle Adaptil feromonipannan, se on nyt keskiviikkoillasta asti ollut herralla kaulassa ja positiiviset vaikutukset ovat kyllä näkyneet. :)

Vaikea tajuta, että tuommoinen pieni muovilärpyke
kaulan ympärillä toimii oikeasti. Se haihduttaa rauhoittavaa
feromonia, helpottaen koiran oloa pelkotiloissa!
Feromoniyhdistettä haihtuu pannasta koiran ruumiinlämmön
vaikutuksesta. Kerrassaan näppärä kapistus!

Yhden kerran olen pannan laittamisen jälkeen joutunut koiran kantamaan sisälle kun on ollut kiire töihin (kantaen mieluummin kun hihnasta vetäen), muuten ollaan päästy joko ihan Lepon omasta tahdosta edeten (josta saa kehuja ja palkkaa), tai sitten "vähän vahingossa" kun rapusta on tullut tai sinne on mennyt joku mukava naapuri, jolloin Leppo on unohtanut että sen piti pelätä jotain ja mennyt iloisesti ihmisten perässä. :D Yhtenä yönä mörköauto tuli jostain syystä vasta 12-1 aikoihin reissultaan, jolloin Leppo tietysti haki turvaa ja hyppäsi sänkyyn. Meidän yllätykseksi herra Pelkopylly nukkuikin koko yön jalkopäädyssä tai meidän välissä, mitä ei ole tehnyt koskaan ennen. Mutta nyt ollaankin saatu koko viikonloppu ottaa rennosti, kun mörköautoa ei ole näkynyt, eikä työmaallakaan viikonloppuisin möykätä. <3 Tänään Leppo uskalsi syödä aamupalajälkkärinkin! :')

Toivokaamme, että mörköauto pysyisi muualla kuin katoksessa, ja ettei räjäytyksiä kestäisi enää kauaa. Adaptil-pannan vaikutus kestää 4 viikkoa, ja sitten voi hankkia uuden jos on tarvis. Jos tilanne pahenee, niin kokeilen rinnalle vielä ehkä SereneUm-tabletteja, jotka ovat nekin luonnon omia rauhoittavia ainesosia sisältäviä valmisteita. Toivottakaa tsemppiä Lepolle!

Muita muistiinpanoja:
Koiran paino on taas vaivihkaa noussut... Perhana. Olen pitänyt sen ihannepainona 13-13,5kg, nyt potra poika 14,5kg. Eli kilo saa lähteä ainakin. Ostin Nutriman Weight Balance -nappulaa meille makutestiin, sekoitettavaksi Health Digestionin kanssa. :D

Vasemmalla Weight Balance,
oikealla tuttu Health Digestion.

Kokonaan en ainakaan vielä vaihda kevytruualle vaikka Lepolla onkin aamuruualla myös lihaa/märkäruokaa ja öljylisää, kun digestion-nappulaa on vielä Kotkassakin jäljellä Teron vanhemmilla paljon. Mennään nyt hetki 1/3 kevyt- ja 2/3 digestiivinappula -sekoitussuhteella, ja Kotkassa pelkällä Digestionilla. Hurjan hyvin on Weight Balance kyllä maistunut! Aika näyttää, miten pääosin kalapohjainen nappula muuten sopii.

"Ens kertaan! Eikös se äippä niin aina sano tähän loppuun..."