keskiviikko 24. syyskuuta 2014

M&M-shoppailut

Noniin, nyt on käyty ostoksilla ja saatu ostoksista jonkinlaiset kuvat koneelle! Mentiin siis Lepon bestiksen omistajan kanssa Mustiin ja Mirriin, kun hänen piti ostaa koiranruokaa. Sattumoisin yksi myyjistä sattui olemaan se nimenomainen pembroke-kasvattaja, jonka kautta avon kanssa rotuun kunnolla tutustuttiin! Oli todella mukava vaihtaa kuulumisia.

Syysillat alkavat olemaan aika mustia, joten tarvittiin Lepolle jotain heijastavaa rompetta. Kaikenmaailman hienoja heijastinliivejä ja -mantteleita olisi ollut tarjolla, mutta meille riitti alla oleva alle kympin arvoinen huomioliivi. Tuo S-kokoinen vain oli liian nafti Lepolle, ollaan menossa viikonloppuna se vaihtamaan isompaan.



Sitten sitä nappulaa. Olen kuullut tästä merkistä hyviä kokemuksia, ja ravintoainesisältökin vaikutti loistavalta. Hieman hintava ruokahan tuo on (pentumuonaa 2kg = 16,90), mutta kalliimpiakin pusseja löytyy ja huonommalla lihaprosentilla (tässä 35% tuoreena lisättyä, 66% kokonaislihamäärä). Leppo siis syö n. puolet raakalihaa ja puolet nappulaa joten sitä napua ei kulu ihan hirveästi ja kehnompilaatuisellakin pärjäisi, mutta meinasin nyt kuitenkin kokeilla jos tuo vaikka imeytyisi vähän paremmin kuin aikaisemmat merkit.

Saatiin kiva pikku annostelukauhakin mukaan!


Koira alkaa olemaan jo sen verran kasvanut, että uskalsin lähteä ostamaan valjaat autoilua ja ulkoilua varten. Myyjä suositteli Rukan valjaita, noissa on pehmustettu rintaosa ja tukevan oloinen kiinnitys. Heijastintikkauksetkin vielä kaikenlisäksi. Olen noiden valjaiden perään salaa vähän kuolannutkin kun niitä saa niin ihanissa väreissä, eikä tarvinnut kauaa miettiä kun mukaan lähti jo turkoosit vermeet. Avon mielestä Leppo näytti avaruuskoiralta kun valjaat laittoi. :D Nappasin mukaan myös turvavyöpalan, jonka läpi siis pujotetaan auton oma turvavyö, ja klipsi valjaisiin kiinni. Simppeliä ja halpaa, kelpaa meidän tarpeisiin eli satunnaiseen ajeluun mainiosti!


"Turkoosi ja punaruskee ne yhteen soppii..."

Etupuolella oli myös kiinnityslenkki.

Ja viimeisinpänä muttei suinkaan vähäisinpänä, pitkään hankintalistalla ollut Starmarkin namipallo (=Treat Dispensing Chewball), joka on tuollaista mukavan tuntuista ja hyväntuoksuista muovia, ilmeisesti todella kestävää. Leppo tykkää pallosta ihan hirmuisesti!


Häntä heiluen kattoo että tulenko jo nappaamaan hänen pallonsa...

Sain muuten viiden päivän työkeikan sijaisena edellisessä työpaikassa, voi Leppo-parka kun tulee järkyttymään kun mamma onkin 5,5h päivässä poissa. :D Leppo osaa olla hienosti yksin, mutta näin pitkästä rupeamasta on aikaa. No, Kongia pakkaseen ja pahveja esiin ja sillee!

4 kommenttia:

  1. Autoilua ja turvavyövaljaiden käyttöä kannattaa miettiä vielä uudemman kerran ja lukaista miettiessä blogiteksti, joka löytyy seuraavan osoitteen takaa:

    http://teamvallattomat.blogspot.fi/2014/08/uusi-pulma-nain-koirani-matkustavat.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Meillä kun ei omaa autoa ole, niin koettiin että nuo valjaat turvavyöhön kiinnitettynä olisivat ainakin parempi kuin ei mitään. Itse näen kuitenkin tärkeinpänä asiana sen, ettei koira lennä holtittomasti törmäystilanteessa päin ihmisiä. Valitettava totuus on, että monetkaan autoiluvaljaat eivät pelasta koiran henkeä, mutta muiden matkustajien kyllä. Kuljetaan henkilöautolla harvemmin kuin kerran kuussa, joten häkkien tai veräjän tmv ostaminen ei oikein onnistu. Koira tosin usein matkustaa myös jalkatilassa, mikäli siellä tilaa riittää. :)

      Poista
  2. Mäki voisin ostaa tollaset rukan valjaat jossain vaiheessa. Mun pentu synty vasta viime viikolla ja tulee meille marraskuussa <3 Tottakai sitten pitää olla pinkit :D Haluutko käydä kattomassa blogiani? Sinne pääset klikkaamalla nimeäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ja pahoittelut myöhäisestä vastaamisesta! Oli mennyt ihan ohi nämä kommentit. Kyllä itsekin olisin pinkit ostanut jos olisi tyttökoira ollut. :D Yritin käydä katsomassa blogiasi, mutta kyseistä blogia ei jostain syystä löydy!

      Poista