maanantai 7. syyskuuta 2020

Ei pelkkää ruusuilla tanssimista

 Seuraa valituspostaus.

Ajattelin, että tekisi hyvää saada purettua tänne välillä vähän vähemmän ruusunpunaisia tuntemuksia siitä, millaista on joskus koiranomistajan arki. Ja nimenomaan arki nivelrikkoisen atoopikko-corgin kanssa. Tällöin joku, joka omistaa koiran jollain edellä mainituista ominaisuuksista, tai vaikka corgista haaveileva, pääsee lueskelemaan toisen kohtalotoverin kokemuksista.
Haluan korostaa postauksen ensimmäistä lausetta. Tässä tekstissä keskityn negatiivisiin tuntemuksiin, vaikka suurin osa arjestamme Lepon kanssa onkin ihanaa, enkä pötköpoikaa pois vaihtaisi millään. <3 Välillä on kuitenkin hyvä päästellä höyryjä ja jakaa niitä huonojakin kokemuksia ja ajatuksia.

Rodun haasteet

Ei ole aina helppoa olla corgi. Molempien corgirotujen suosio ja rekisteröintimäärä on ollut tasaisessa kasvussa usean vuoden ajan, niitä halutaan monenlaisiin perheisiin ja elämäntilanteisiin. Corgeilla on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin, koska ne ovat työkoiria, jotka vasta hiljattain ovat alkaneet toimia myös aktiivisina seurakoirina. Ja välillä voikin tulla eteen haasteita, jos kovalla työmoottorilla ja topakalla luonteella varustettu pentu luovutetaan seurakoiraksi perheeseen, jossa koiran aktivointi kattaa vain hihnakävelyä ja pallon heittelyä. Harrastuskoiraksi corgi on kyllä vallan mainion luonteinen ja kokoinen.
Mutta ei välttämättä parhaan muotoinen.

Corgin isoimmat haasteet rotuna liittyvät ehdottomasti liioiteltuun ruumiinrakenteeseen. Kondrodystorfisten (=lyhytjalkaisten) rotujen ongelmista ei puhuta mielestäni riittävästi (Facebookin roturyhmässä ongelmista onneksi kyllä puhutaan avoimesti! <3). Siinä missä brakykefaalisten eli ns. lyttykuonoisten rotujen tyypillisiä ongelmia on puitu uutisotsikoissa jo vuosia, on vasta hiljattain alkanut näkyä muutamia otsikoita "töppöjalkojen" rotutyypillisistä ongelmista. Pitkä selkä yhdistettynä kehityshäiriöllä aikaan saatuihin lyhyisiin jalkoihin ja raskaaseen ruumiinrakenteeseen tuo mukanaan jos jonkin moista ikävyyttä. Corgien lonkkatilastot puhuvat puolestaan; vain 5% kaikista tutkituista pembrokeista on A-lonkat eli terveet lonkat. Kyllä, on hyvä muistaa että koira on muutakin kuin pelkät lonkat, ja D-lonkkainenkin corgi voi elää normaalin koiran elämää jos se pidetään hyväkuntoisena eikä rikkoa muodostu. Tilasto kuitenkin kertoo, että corgin rakenne ei ole terve eikä koiralle ideaali, kun lonkissa on noin paljon vikaa. Mutta ei corgina olemisen haastavuus lonkkiin pysähdy.

Pitkäselkäisyys altistaa mm. välilevytyrälle, erilaisille nikamamuutoksille ja muille selkärangan ongelmille. Meillä on selkäongelmilta lihasjumeja lukuunottamatta onneksi vielä vältytty, joten niistä ei ole tullut lueskeltua sen enempää. Lepon nivelrikosta kerron oman alaotsikkonsa alla erikseen, mutta katsotaanpa miten muuten corgin muotoinen olemus voi haitata:

Kynnet: jalkojen mittasuhteet aiheuttavat sen, etteivät useimmat corgit pysty nostamaan (etenkään etu)jalkojaan riittävän ylös maasta liikkuessaan. Tämä aiheuttaa jalkojen laahaamista, joka kuluttaa jalkojen kahden keskimmäisen varpaan kynsiä, joskus jopa varpaan ihoa tassun päällipuolelta. Ylipaino ja huono lihaskunto ja -huolto lisäävät laahaamista ja kulumista. Lepolla ei nykyään kulu kynnet tai varpaat verille asti (pentuna ja ylipainoisena näin kävi), mutta nuo keskikynnet ovat ajoittain kipeät ja niitä saa aika varovaisesti lyhennellä muihin kynsiin verrattuna. Monet rotutoverit eivät ole yhtä onnekkaita, ja joutuvat sulan maan aikaan (joka voi pk-seudulla tarkoittaa n. 365 päivää vuodessa) välttämään asfaltilla liikkumista tyystin koska muuten on koira kipuinen ja tassut verillä.

Tästä kuvasta saa hahmotettua hieman tuota keskivarpaiden
kynsien kulumista.


Kömpelyys:
Älkää ymmärtäkö väärin, corgi on todella nopea ja ketteräkin koira. Mutta ei tuolla kropalla yhtä helppoa ole liikkua, kuin pitkäjalkaisempana olisi. Uiminen voi olla haastavaa ilman liivejä (meillä koira uppoaa hieman liian syvälle uidessaan ilman liiviä ja selkä painuu notkolle), luusta on hankala pitää tassuilla kiinni että saisi mukavemman puruotteen (aiheuttanut meillä välillä turhautuneisuutta ja luut hylätään herkemmin kun ei jaksa työstää niitä), ahtaissa paikoissa ei pääse kääntymään ympäri vaan pitää peruutella, ja itsensä raapiminen ja eri paikoista nuoleminen on hankalaa kun kroppaa ei saa taivutettua lyhyiden jalkojen vuoksi riittävästi. Isompien koirakavereiden kanssa temmeltäessä voi myös jäädä helposti jalkoihin, ja sekös omanarvontuntoista corgia kiukuttaa. :D

Aivastaminen + lyhyet jalat: Alla olevassa kuvassa on Lepon kuono, josta lähti nahat kun se aivasti lähijunassa ja kuono osui karheaan lattiapintaan. Ei ehkä näytä paljolta, mutta koiraa sattui selvästi ja kysyessäni somen corgiryhmässä kokemuksia muilta vastaavasta, yllätyin miten paljon niitä oli. Osalla corgit olivat oppineet aivastaessa kääntämään pään sivulle, jotta kuono ei osuisi maahan. Toisilla taas aina kopse käy kun aivastus tulee, ja muutamalla aivastus kovaa pintaa vasten oli murtanut jopa hampaita. :(

Verisuonet: Lyhytjalkaisten rotujen verisuonet ovat (eläinlääkärin kertoman mukaan) lähes yhtä pitkät kuin normaalijalkaisilla (eli corgin kokoisella koiralla voisi ajatella pienehkön bordercollien mittaisia jalkoja), mutta kun jalkojen luusto onkin lyhyempi, ovat verisuonet haitarilla jaloissa. Tästä en tiedä, onko muuta haittaa kuin että verinäytteen otto voi olla joskus haastavaa, mutta ajatuksena aika hyytävä.

Sellaista on olla corgi.

Atopia ja ruoka-aineallergia

Leppo on ollut siitepölyallergikko ja atoopikko pennusta saakka; kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota normaalia runsaampaan kutinaan Lepon ollessa 9-viikkoinen. Luultiin aluksi kutinan johtuvan possunlihasta kun oireet sattuivat tulemaan aina silloin kun oli jotain sikapitoista syöty, mutta myöhemmillä (tarkemmilla) selvittelyillä löytyikin pahimpien iho-oireiden aiheuttajaksi maitotuotteet ja siitepölyt. Mutta en kertoile sen pitemmin tässä meidän allergiatarinan alkumetreistä, niistä voi lueskella blogia selailemalla jos kiinnostui lukemaan tarkemmin. :)

Allergia-arjen pieniä iloja: ennen oli käytössä 1/4
isommasta tabletista, joten tabletit piti aina jakaa leikkaamalla
tabletinjakajalla osiin. Hokattiin uuden ell:n kanssa, että
pienessä Apoquel-tabletissa on about sama määrä lääkeainetta
kuin 1/4-tabletissa isompaa kokoa. Ah mikä arjen helpotus!

Iho-oireet pysyvät onneksi hyvin kurissa Apoquel-allergialääkkeellä, öljylisällä, pesuilla tarvittaessa ja talvisin säännöllisellä tassuhuollolla. Monilla atooppisilla koirilla on tilanne ja esim. ihon ulkonäkö paljon pahempikin kuin meillä, joten olen kiitollinen että ollaan löydetty näin helposti lääkitys ja toimivat hoitomuodot Lepolle.

Ilmaista tämä atoopikon kanssa eläminen ei toki ole, eikä aina helppoa (niin ihmisen kuin varsinkaan itse potilaan mielestä). Apoqueliin kuluu rahaa 200-250€ vuodessa, ja muuhun (öljylisä, tassuvoide, shampoot) arviolta 90€ vuodessa, sisältäen mun työpaikan henkilökunta-alet. Tähän päälle sitten toki tulee yllättävät sairastumiset ja niiden hoito, kuten hotspot, furunkuloosi, silmä- tai korvatulehdus, joita on onneksi tähän mennessä tullut n. yksi vaiva per vuosi -tahtia. Ei mulla silti ikinä ole ollut oloa että en haluaisi maksaa näistä jutuista, niiden avulla kuitenkin Leppo voi hyvin (Terolle sanoin kyllä viimeksi kun hän kävi poikkeuksellisesti apteekissa hakemassa allergialääkkeen, että "älä sitten järkyty kassalla..." :D), mutta kyllähän tuo aina huolta aiheuttaa silloin kun on niitä hetkiä, jolloin koira ei voi hyvin. Ja vaivojen hoitaminen toki on raskasta ajoittain, ja koiralle kurjaa.

korvatulehdus

Viime talven anturoiden kunto.
Iho oli kahdesta kohtaa verillä,
ja anturoissa kipeää kulumaa.
5 päivän tehokuuri tassurasvauksessa
teki tehtävänsä, jonka jälkeen jatkettiin
rasvailua väh. viikoittain kevääseen asti. <3


Ehkä kuitenkin eniten harmistusta emännälle on aiheuttanut joidenkin ihmisten vähättelevä suhtautuminen Lepon atopiaan.
Silloin kun Leppo oli nuori ja selviteltiin noita allergiajuttuja enemmän ja jutustelin Lepon sisarusten omistajien kanssa aiheesta myös avoimesti (ajatellen että tottakai muidenkin on hyvä tietää meidän tilanne, jos tulee oman koiran kohdalla vastaavaa), suhtautui Lepon kasvattaja aiheeseen tosi nuivasti. En käy sen tarkemmin yksityiskohtia puimaan, mutta asenne oli vähän "uskon sitten kun näen"-tyyppinen, ja "ei minun koirilla vaan ikinä ennen ole ollut". Emme ole kasvattajan kanssa enää yhteyksissä, sain aika selvän kuvan että häntä kiinnostaa kasvattiensa kuulumiset niin kauan, kun ne ovat positiivisia ja kaikki on ihanasti.
Muutenkin särähtää korvaan pahasti, kun kerron jollekulle koirani ongelmista ja (silloin kun Leppo on nähtävillä) saan välillä kommentin:
"Mutta eihän se näytä yhtään atooppiselta/sairaalta."
Ei, ei näytäkään, koska käytetään hitokseen aikaa, vaivaa ja vähän rahaakin sen hoitamiseen. Atopia ei näy päälle päin, silloin kun hoitomuodot on kohdillaan, ja koira pystyy elämään lähes terveen koiran elämää. Se ei tarkoita, etteikö nähtäisi vaivaa ja kannettaisi huolta joka ikinen päivä sen eteen, että oireet pysyisi kurissa. Sama olisi sanoa masentuneelle ihmiselle "Mutta ethän sä näytä yhtään masentuneelta." -_-

Kaikki sairaudet ei näy päälle päin. Se ei tarkoita, että niitä ei olisi.

Nivelrikko


Leppo sai nivelrikko-diagnoosin hieman alle 5-vuotiaana. Sillä on lievää rikkomuutosta olkanivelten nivelpinnoilla, ja ilkeät koukkumaiset luupiikit samaisissa nivelissä. Pelkät tulehduskipulääkekuurit eivät tuoneet meille apua, mikä kieli ehkä siitä, että nuo luupiikit sattuivat kudoksiin hinkatessaan enemmän kuin nivelpinnalla oleva mahdollinen tulehdus. Niinpä ollaan käytetty Lepolle nyt päivittäin gabapentiiniä kipujen poistoon, jonka ansiosta se on useimpina päivinä pirtsakka kuin kuka tahansa 6v koira. Lääkitys on todennäköisesti sillä lopun elämän, jos se vain toimii ja sopii jatkossakin.

Nivelrikko ei haittaa meidän arkea kovasti, ainakaan tällä hetkellä. Pientä muutosta piti tehdä leikkimistapoihin (noutoleikit pois pelistä), lenkkeilyn määrään ja laatuun ja Lepon hierontaväleihin, ja nivelravinteet on tullut lääkityksen ohella jäädäkseen Lepon ruokalistalle.
Tavallaan on käynyt onni onnettomuudessa, että rikkodiagnoosi meille tuli. Ollaan pystytty nauttia vähemmän kroppaa kuormittavasta aktivoinnista ja oivaltaa uusia aktivointikeinoja, ollaan voitu temppuilla omaksi iloksi kevyttä ja lihaskuntoa ylläpitäviä temppuja, eikä ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että Lepon kanssa ei enää aktiivisesti saati tavoitteellisesti harrasteta mitään raskasta lajia. Tavallaan siis suorituspaineet on kadonneet kokonaan, vaikka en tietenkään käytä rikkoa tekosyynä liikunnassa tai muussa laiskottelulle.

Aina välillä nivelrikko kuitenkin painaa mieltä. Koiran liikkumista tulee välillä kytättyä turhankin tarkkaan sen varalta, että onko se kipeä. Leikkiessä liukastuva/kompuroiva koira saa väkisinkin ajatuksen "tuo tulee ehkä sattumaan myöhemmin" pompsahtamaan mielen päälle. Joskus olisi kiva lähteä päiväretkelle tai vaikka yhden-kahden yön vaellukselle kuten "ennen vanhaan". Sitten sitä muistaa, että eihän tuo koiraherra enää semmoiseen pysty. Nivelrikosta kärsivälle parasta liikuntaa on rauhallinen, monipuolinen maastoliikunta lyhyemmissä pätkissä useaan kertaan päivässä. Koko päivän kestävä patikointisuoritus ei siis tule kysymykseenkään, ellei hankkisi Lepolle kantoreppua.

Leppo 1v Repovedellä päivävaelluksella


Luonnollisesti ajatukset myös käyvät aina välillä Lepon lopettamisessakin. Että osaako sitä sitten päästää irti ajoissa, että tietääkö sitten, milloin koiralla on liian kipeä tai hankala olla tässä maailmassa. Somessa on tullut törmättyä suureen joukkoon ihmisiä, jotka lopettaisivat koiransa jo siinä vaiheessa, kun päivittäinen kipulääkitys olisi seuraava askel. Meitä on moneen junaan, mutta aika moni koiranomistaja tuntuu olevan siinä käytännönläheisessä junassa, jossa ei aleta lääkitsemään koiraa lopun elämäksi vaan se lopetetaan. Onhan se toki niin, että koira ei lopetuksesta kärsi, ja olen samaa mieltä siinä, että jos lääkityksestä huolimatta koira ei voi elää reipasta ja iloista elämää, on aika päästää irti. Elämänlaadun arvioiminen puhumattoman eläimen kohdalla, joka elää aina hetkessä eikä ymmärrä miksi siihen sattuu, on kyllä äärimmäisen vaikeaa. Uskon ja toivon kuitenkin, että osataan toimia oikein, sitten kun on sen aika.

Nämä kaikki rakenteesta, atopiasta, allergiasta ja nivelrikosta johtuvat haasteet on osa meidän arkea ja niihin on aika lailla rutinoitunut vuosien saatossa. Haluan uskoa, että Lepolla on vielä monta iloista vuotta aikaa meidän kanssamme, ennen kuin sen kunto huononee liiaksi. Ikinä ei voi kuitenkaan tietää mitä tuleman pitää (Lepon isähän esimerkiksi kuoli yllättäen kasvaimeen 7-vuotiaana </3), joten pitää koittaa elää itsekin yhtä huolemattomasti kuin koirat elävät. Hetkessä.


4 kommenttia:

  1. Olipa hyvää ja rehellistä pohdintaa. Jokaisesta rodusta pitäisi kyllä puhua avoimemmin myös näiden huonojen puolien osalta, että koiraa miettiville ei tulisi yllätyksenä niin paljon.

    VastaaPoista
  2. Mites Leppo jakselee? Meillekin tuli syksyllä corgi ja kiva lukea näitä juttuja.

    VastaaPoista
  3. Meillä sama juttu, että alle 5v nivelrikko todettu molemmissa lonkissa ja polvissa. Ensin oli pistoksia ja kipulääkkeitä melkein 1,5v, hetkeksi aina auttoi. Sekä nivelrikkoravinteet on todella kalliita. Kampaajani ehdotti msm-glukosamiini -jauhetta, käyttänyt sitä hevosellaan. Ollaan nyt 1v käytetty ja ontumista ei ole ollut lukuunottamatta muutaman äkkinäisen liikkeen
    aiheuttamaa kiputilaa joka on selvinnyt parin päivän kipulääkekuurilla. Tuo on meillä auttanut paljon eikä tällä hetkellä tarvitse miettiä kipulääkkeitä tai kestääkö maksa tms.

    VastaaPoista