sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Lepon kesäloma


Viikko sitten lauantaina otin Lepon mukaan viimeiselle työpäivälle ennen meidän pientä kesälomaa. Leppo pitää leikkisetänä olosta yleensä, mutta huomasin että töissä meininki on eri. Olimme yhden asiakkaan kanssa jutelleet Leposta aiemmin, ja kävin hakemassa sen takahuoneesta näytille kun oli muuten hiljaista siinä kohtaa. Leppo nuuskutteli kivasti asiakkaan koiranpennun kanssa, mutta pennun ruvetessa leikkimään olikin leikkisetä eri mieltä ja näytti vaan hampaita että "pysyppäs napero kauempana". :D Kummallinen juttu, ehkä se kokee myymälän sisätilan jotenkin omaksi reviirikseen ja sen vuoksi oli ärtyisä..? Tai sitten Lepolla oli vaan huono päivä, väsytti/stressasi, tai pentu ei vaan ollut sen kanssa samalla aaltopituudella. Tiedä häntä. No joka tapauksessa, Leppo sai hengata luun parissa takahuoneessa loppupäivän, kävin sitä välillä moikkaamassa jos ei ollut asiakasta. :)
Työpäivän jälkeen ajattelin käväistä iltalenkin saman tein Tapiolassa, mitä sitä turhia ensin kotiin ja siitä uudestaan lenkille kun kävelymaastoja löytyy työpaikan läheltäkin. :) Leppo tykkäsi kulkea puistossa (kuvat yllä ja alla) ja pääsi Otsolahden vedessä vähän viilentämään tassujaankin kahlailemalla.


Aina pitää kuitenkin hypätä kivelle jos jossain sellainen on. :)
Avo oli reissussa viikonlopun, joten Lepolla oli lokoisat oltavat sängyllä mamin vieressä... :D


Siskoni tuli yökylään poikansa kanssa sunnuntaina, ja menimme Linnanmäelle. Olin hakenut jo yöpymistä varten kellarista vieraspatjat ja peitot, joten Leppo aavisteli että vieraita oli tulossa. Tässä Lepon mielipide lenkille menosta silloin kun odotetaan vieraita saapuvaksi:


Linnanmäellä oli mukavaa, muutamassa pienille sopivassa laitteessa käytiin ja Sea Lifen kalat tsekkaamassa. :) Puodista löytyi siskonpojalle pehmolelu, ja ajattelin että onhan meidänkin karvalapselle lelu vietävä tuliaisiksi... :'D Löysin kivan pehmohain, josta Leppo oli hyvin iloinen!


Avo tuli sunnuntaina yöllä reissusta, ja maanantaina iltapäivästä kävin saattamassa vieraat Kampin bussiasemalle. :) Tiistaiaamuna koitti yhteinen lomareissu avon ja Lepon kanssa, ja olenkin postauksen loppuun koostanut videon Lepon loman huippuhetkistä.

Ensin kuitenkin pitää hieman avautua yhdestä kanssamatkustajasta. Olimme siis junalla matkalla Jyväskylään (josta olimme varanneet kahdeksi yöksi kylpylähotellista huoneen), ja lemmikkivaunussa oli paljon muitakin koiria ja pari kissaakin. Meidän viereisillä paikoilla istui nuori nainen sylissään suloisin chihuahua, jonka olen ikinä nähnyt! Tällä vaalealla, lähes persikansävyisellä chihumiehellä oli lyhyt, kiiltävä turkki, ja täydellinen valkoinen sydänkuvio otsassa. <3 Se oli muutenkin tosi kivan näköinen, hieman isompi ja kuonokkaampi eikä silmät pullottaneet niin pahasti kuin joskus chihuilla näkee.
Mutta se omistaja. SE OMISTAJA! Kuvataan nyt ensin ulkoisia ominaisuuksia että saatte vähän kuvaa millaisesta tyypistä on kyse: Nuori naishenkilö siis, pitkät lakatut kynnet, pinkki perästävedettävä matkalaukku, vahva meikki, irtoripset ja trendikkään värinen tukka korkkiruuvikiharoilla. Prinsessa.
Noh. Chihuilla on tapana olla vähän haukkuvaisia suuren itsevarmuutensa ja vahtiviettinsä vuoksi, ja kouluttamattomina ne ovat usein melkoisia räksyjä. Tämä likka ei puuttunut millään tavalla koiransa murinaan muille koirille tai edes konduktöörille, rähinään hän hieman jaksoi jotain laiskasti sanoa, tai tarrata koirastaan kiinni jos se meinasi loikata jonkun kimppuun. Joten tämä chihu oli aika paljon äänessä matkan aikana, turvallisesti omistajansa sylissä, samalla kun omistaja katselee kuulokkeilla tabletilta jotain hömppää. Neiti onnistui kanssamatkustajat säikäyttämäänkin, kun hermostui meidän takana puhelimeen puhuvalle herralle; yhtäkkiä kuuluu vaan kiekaisu "Älä puhu noin kovaa!" mutta neiti itse ei katso herraan päinkään, tuijottaa vaan tuimasti näyttöönsä kädet painettuina nappikuulokkeisiinsa. Harmitti vissiin hirveästi kun ei saanut pieneen hetkeen katsella videotaan rauhassa. Ihmeteltiin tässä vaiheessa äänettömästi avon kanssa että ei vitsi mikä tyyppi.
Kun junalla tuli pidempi pysähdys, lähti tyttönen käyttämään chihuaan tarpeillaan/jaloittelemassa kuten moni muukin koiranomistaja siinä vaiheessa. Kuunneltiin vain kun kuuluu kamala räksytys ulkoa, taukoamatta... :D Kun kaksikko palasi, oli vaunussa hirmuinen härdelli kun chihun piti haukkua kaikki elukat kenen naamat se vain näkee tai äänen kuulee, eikä omistaja saanut pomppivaa ja haukkuvaa koiraa napattua yhdellä kädellä kainaloonsa kun toisessa kädessä oli fleksi... Ratkaisu tähän? Tyttö nosti koiran hihnasta ilmaan, siis kaulapannassa olevan koiransa kaulapannan varassa korkealle ylös, ja heilautti sen matkalaukkunsa yli heidän ikkunapaikalleen. O_O Vaikka koira on kevyt ja vaikka sillä on vahva niska, ei sitä herranjumala nosteta kaulapannasta ilmaan sätkimään!
Kaikinpuolin niin huonokäytöksinen ja ikävä koiralleen oli tämä neiti, että ei voi kun kauhistella moista käytöstä.

Sitten iloisempiin tunnelmiin. Otimme taksin Jyväskylän matkakeskukselta hotellille, jossa sisäänkirjautuessamme saimme Lepolle tervetuliaispussukan.


Pussi sisälsi kakkapussin ja vähän koirankeksejä ja muuta herkkua. :) Yllättävää kyllä, Lepolla ei mennyt kekseistä maha yhtään sekaisin, ja ne näyttivät maittavan.


Oltiin unohdettu ottaa Lepon omia leluja mukaan, joten avo kävi ennen hotellille menoa ostamassa yhden lelun (samalla kun osti itselleen lipokkaat). Leppo oli vinkuvasta sorsasta kovin onnellinen, kuten aina uusista leluista. :)


Ollaan annettu Lepolle taas aamuruokana raakalihoja, mutta en jaksanut ruveta niitä roudailemaan mukana kun ei hotellihuoneissakaan pakastimia yleensä ole. :D Niinpä olin ostanut töistä koirien märkäruokaa, joka säilyy huoneenlämmössä avaamattomana.


Näissä pusseissa on juuri sopiva määrä Lepon aamuruuaksi, ja ovat todella lihaisia ja ainakin meidän herran mielestä maukkaita. Eikä mennyt maha miksikään, jes. :) Näitä siis ostetaan toistekin reissuruuaksi!
Sitten hieman satunnaisia kuvia hotellipäiviltä.

Aulakahvilaan sai tuoda koiruuden mukaan hengaamaan. :)

Laajavuorelle kiipeämässä

"Ihan kiva kai" miettii Leppo. :D
Pieni kylpyläloma oli kyllä oikein ihana. Oli kiva mennä lämpimään altaaseen lillumaan raskaan lenkin jälkeen, ja uiskennella tai vesijuosta kun kroppa kaipasi enemmän liikettä. Vaikka kylpylä olikin pieni, oli se ihan viihtyisä ja mukava.

Torstaina lähdettiin puoliltapäivin kohti isäni uutta mökkiä Juupajoella. Mentiin bussilla Orivedelle, josta iskä oli meitä noutamassa autolla. Leppo oli hirmuisen iloinen isosta tontista ja tietenkin kettuterrieri Sannista, jota se ei ollut nähnyt pitkään aikaan. :) Videokoosteessa on enemmän mökkeilystä, kuvia otin sieltä vain pari viimeisenä päivänä.

Kovat leikit pistää koirat väsyneiksi

Sanni virnuilee :D

Huussin luona oli iso sammakko!


2 kommenttia:

  1. Oi ihanalta kuulostaa teijän kesäloma ja kesän vietto :)

    Varmaan stressiä Lepolla kun alko ärjymään pienelle. Tai sitten aatteli just et hänen reviiriä. Herkästi vanhempi ojentaa pentua ja näyttää kuinka kuuluu olla. Ei se oo vakavaa kun on tarkkana ettei pääse sattumaan mitään :)

    No voi huhhuh toi chisu siellä junassa! :o älytöntä! Niin kurja kun ihmiset ei tajua kouluttaa pikkukoiria ja niistä tulee iha mahottomia. Täälläki on ollu et päästetää vaa flexsistä lähelle ja annetaa chisujen ärjyä.. kiva siinä pitää omaa koiraa tiukal ja yrittää väistää. Mur.. :s
    Ihanan näköi koira mutta inhottava prinsessa.. :( kauheeta ku roikotti sillai hihnasta! Ei ei ei.. mikä ihmisiä vaivaa. Julma maailma :(

    Onneksi me ja monet muut pidämme rakkaista karvakamuista hyvää huolta ♡

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, oli kyllä tosi mukava loma. :)

    Stressiä / jännää ympäristöä veikkaan minäkin syyksi Lepon ärhäämiselle. :D Pääsi corgisetä aika nopeesti takaisin takahuoneeseen kun huomasin ettei sitä kiinnosta päästää pentua enää lähelleen.

    Pikkukoirien omistajat on kyllä usein melkosia tapauksia... :D Mut että noin vähän välittää omasta eläimestään ja sen käytöksestä, se oli kyl aika ikävää katottavaa. Mut kuten sanoit, onneks se oli vaan yks ihminen ja monilla on asiat paremmin. :)

    VastaaPoista