perjantai 2. tammikuuta 2015

Loppu hyvin, kaikki hyvin

Pikainen postaus vuoden vaihtumisesta niille, jotka sitä ovat Lepon (joka on muuten huomenna virallisesti teini, 9kk) puolesta jännittäneet!
Avo oli Lepon kanssa iltapäivälenkillä aattona n. 16-17 aikaan, jolloin jo kuului hieman pauketta sieltä sun täältä. Aluksi koira oli kuulemma hieman ihmetellyt, mutta loppulenkistä ei enää edes korvaansa lotkauttanut äänille.
Lepon bestis Milo tuli illaksi hoitoon, ja meille tuli muutama kaveri kylään. Milo reagoi välillä paukkeeseen valpastumalla, mutta kumpikaan koirista ei osoittanut pelkäämisen merkkejä. Kunnon tirsatkin ottivat illan mittaan vaikka ulkona paukkui.
Vuoden vaihtuessa oltiin parvekkeella katsomassa raketteja ja poltettiin tähtisadetikkuja, ja Leppo vaan katseli kiinnostuneena tähtisadetikkuja eikä välittänyt melusta mitään! Seurueemme miekkoset olivat katsomassa kaupungin ilotulitusta, ja kaverini kanssa pidettiin koirille seuraa. Hetken kuluttua vietiin koirat tarpeilleen ulos, eikä sielläkään ollut huolen häivää. Kovasti olisi Leppoa kiinnostanut rakettien roskat, mutta ei onneksi ottanut mitään suuhun.

Olen äärimmäisen helpottunut ja iloinen, että Lepon vuodenvaihde meni hienosti. Toivotaan, että jatkossakin uusi vuosi on herralle yhtä rentoa aikaa - monille koirille ja muille eläimille se on vuoden kamalin päivä. Jaksamisia kaikille paukkuaroille koirille ja omistajilleen, ja tsemppiä ja voimia kaikkien tänä uutena vuotena karanneiden koirien etsintöihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti