Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apoquel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Apoquel. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2020

Ei pelkkää ruusuilla tanssimista

 Seuraa valituspostaus.

Ajattelin, että tekisi hyvää saada purettua tänne välillä vähän vähemmän ruusunpunaisia tuntemuksia siitä, millaista on joskus koiranomistajan arki. Ja nimenomaan arki nivelrikkoisen atoopikko-corgin kanssa. Tällöin joku, joka omistaa koiran jollain edellä mainituista ominaisuuksista, tai vaikka corgista haaveileva, pääsee lueskelemaan toisen kohtalotoverin kokemuksista.
Haluan korostaa postauksen ensimmäistä lausetta. Tässä tekstissä keskityn negatiivisiin tuntemuksiin, vaikka suurin osa arjestamme Lepon kanssa onkin ihanaa, enkä pötköpoikaa pois vaihtaisi millään. <3 Välillä on kuitenkin hyvä päästellä höyryjä ja jakaa niitä huonojakin kokemuksia ja ajatuksia.

Rodun haasteet

Ei ole aina helppoa olla corgi. Molempien corgirotujen suosio ja rekisteröintimäärä on ollut tasaisessa kasvussa usean vuoden ajan, niitä halutaan monenlaisiin perheisiin ja elämäntilanteisiin. Corgeilla on kuitenkin potentiaalia vaikka mihin, koska ne ovat työkoiria, jotka vasta hiljattain ovat alkaneet toimia myös aktiivisina seurakoirina. Ja välillä voikin tulla eteen haasteita, jos kovalla työmoottorilla ja topakalla luonteella varustettu pentu luovutetaan seurakoiraksi perheeseen, jossa koiran aktivointi kattaa vain hihnakävelyä ja pallon heittelyä. Harrastuskoiraksi corgi on kyllä vallan mainion luonteinen ja kokoinen.
Mutta ei välttämättä parhaan muotoinen.

Corgin isoimmat haasteet rotuna liittyvät ehdottomasti liioiteltuun ruumiinrakenteeseen. Kondrodystorfisten (=lyhytjalkaisten) rotujen ongelmista ei puhuta mielestäni riittävästi (Facebookin roturyhmässä ongelmista onneksi kyllä puhutaan avoimesti! <3). Siinä missä brakykefaalisten eli ns. lyttykuonoisten rotujen tyypillisiä ongelmia on puitu uutisotsikoissa jo vuosia, on vasta hiljattain alkanut näkyä muutamia otsikoita "töppöjalkojen" rotutyypillisistä ongelmista. Pitkä selkä yhdistettynä kehityshäiriöllä aikaan saatuihin lyhyisiin jalkoihin ja raskaaseen ruumiinrakenteeseen tuo mukanaan jos jonkin moista ikävyyttä. Corgien lonkkatilastot puhuvat puolestaan; vain 5% kaikista tutkituista pembrokeista on A-lonkat eli terveet lonkat. Kyllä, on hyvä muistaa että koira on muutakin kuin pelkät lonkat, ja D-lonkkainenkin corgi voi elää normaalin koiran elämää jos se pidetään hyväkuntoisena eikä rikkoa muodostu. Tilasto kuitenkin kertoo, että corgin rakenne ei ole terve eikä koiralle ideaali, kun lonkissa on noin paljon vikaa. Mutta ei corgina olemisen haastavuus lonkkiin pysähdy.

Pitkäselkäisyys altistaa mm. välilevytyrälle, erilaisille nikamamuutoksille ja muille selkärangan ongelmille. Meillä on selkäongelmilta lihasjumeja lukuunottamatta onneksi vielä vältytty, joten niistä ei ole tullut lueskeltua sen enempää. Lepon nivelrikosta kerron oman alaotsikkonsa alla erikseen, mutta katsotaanpa miten muuten corgin muotoinen olemus voi haitata:

Kynnet: jalkojen mittasuhteet aiheuttavat sen, etteivät useimmat corgit pysty nostamaan (etenkään etu)jalkojaan riittävän ylös maasta liikkuessaan. Tämä aiheuttaa jalkojen laahaamista, joka kuluttaa jalkojen kahden keskimmäisen varpaan kynsiä, joskus jopa varpaan ihoa tassun päällipuolelta. Ylipaino ja huono lihaskunto ja -huolto lisäävät laahaamista ja kulumista. Lepolla ei nykyään kulu kynnet tai varpaat verille asti (pentuna ja ylipainoisena näin kävi), mutta nuo keskikynnet ovat ajoittain kipeät ja niitä saa aika varovaisesti lyhennellä muihin kynsiin verrattuna. Monet rotutoverit eivät ole yhtä onnekkaita, ja joutuvat sulan maan aikaan (joka voi pk-seudulla tarkoittaa n. 365 päivää vuodessa) välttämään asfaltilla liikkumista tyystin koska muuten on koira kipuinen ja tassut verillä.

Tästä kuvasta saa hahmotettua hieman tuota keskivarpaiden
kynsien kulumista.


Kömpelyys:
Älkää ymmärtäkö väärin, corgi on todella nopea ja ketteräkin koira. Mutta ei tuolla kropalla yhtä helppoa ole liikkua, kuin pitkäjalkaisempana olisi. Uiminen voi olla haastavaa ilman liivejä (meillä koira uppoaa hieman liian syvälle uidessaan ilman liiviä ja selkä painuu notkolle), luusta on hankala pitää tassuilla kiinni että saisi mukavemman puruotteen (aiheuttanut meillä välillä turhautuneisuutta ja luut hylätään herkemmin kun ei jaksa työstää niitä), ahtaissa paikoissa ei pääse kääntymään ympäri vaan pitää peruutella, ja itsensä raapiminen ja eri paikoista nuoleminen on hankalaa kun kroppaa ei saa taivutettua lyhyiden jalkojen vuoksi riittävästi. Isompien koirakavereiden kanssa temmeltäessä voi myös jäädä helposti jalkoihin, ja sekös omanarvontuntoista corgia kiukuttaa. :D

Aivastaminen + lyhyet jalat: Alla olevassa kuvassa on Lepon kuono, josta lähti nahat kun se aivasti lähijunassa ja kuono osui karheaan lattiapintaan. Ei ehkä näytä paljolta, mutta koiraa sattui selvästi ja kysyessäni somen corgiryhmässä kokemuksia muilta vastaavasta, yllätyin miten paljon niitä oli. Osalla corgit olivat oppineet aivastaessa kääntämään pään sivulle, jotta kuono ei osuisi maahan. Toisilla taas aina kopse käy kun aivastus tulee, ja muutamalla aivastus kovaa pintaa vasten oli murtanut jopa hampaita. :(

Verisuonet: Lyhytjalkaisten rotujen verisuonet ovat (eläinlääkärin kertoman mukaan) lähes yhtä pitkät kuin normaalijalkaisilla (eli corgin kokoisella koiralla voisi ajatella pienehkön bordercollien mittaisia jalkoja), mutta kun jalkojen luusto onkin lyhyempi, ovat verisuonet haitarilla jaloissa. Tästä en tiedä, onko muuta haittaa kuin että verinäytteen otto voi olla joskus haastavaa, mutta ajatuksena aika hyytävä.

Sellaista on olla corgi.

Atopia ja ruoka-aineallergia

Leppo on ollut siitepölyallergikko ja atoopikko pennusta saakka; kiinnitin ensimmäisen kerran huomiota normaalia runsaampaan kutinaan Lepon ollessa 9-viikkoinen. Luultiin aluksi kutinan johtuvan possunlihasta kun oireet sattuivat tulemaan aina silloin kun oli jotain sikapitoista syöty, mutta myöhemmillä (tarkemmilla) selvittelyillä löytyikin pahimpien iho-oireiden aiheuttajaksi maitotuotteet ja siitepölyt. Mutta en kertoile sen pitemmin tässä meidän allergiatarinan alkumetreistä, niistä voi lueskella blogia selailemalla jos kiinnostui lukemaan tarkemmin. :)

Allergia-arjen pieniä iloja: ennen oli käytössä 1/4
isommasta tabletista, joten tabletit piti aina jakaa leikkaamalla
tabletinjakajalla osiin. Hokattiin uuden ell:n kanssa, että
pienessä Apoquel-tabletissa on about sama määrä lääkeainetta
kuin 1/4-tabletissa isompaa kokoa. Ah mikä arjen helpotus!

Iho-oireet pysyvät onneksi hyvin kurissa Apoquel-allergialääkkeellä, öljylisällä, pesuilla tarvittaessa ja talvisin säännöllisellä tassuhuollolla. Monilla atooppisilla koirilla on tilanne ja esim. ihon ulkonäkö paljon pahempikin kuin meillä, joten olen kiitollinen että ollaan löydetty näin helposti lääkitys ja toimivat hoitomuodot Lepolle.

Ilmaista tämä atoopikon kanssa eläminen ei toki ole, eikä aina helppoa (niin ihmisen kuin varsinkaan itse potilaan mielestä). Apoqueliin kuluu rahaa 200-250€ vuodessa, ja muuhun (öljylisä, tassuvoide, shampoot) arviolta 90€ vuodessa, sisältäen mun työpaikan henkilökunta-alet. Tähän päälle sitten toki tulee yllättävät sairastumiset ja niiden hoito, kuten hotspot, furunkuloosi, silmä- tai korvatulehdus, joita on onneksi tähän mennessä tullut n. yksi vaiva per vuosi -tahtia. Ei mulla silti ikinä ole ollut oloa että en haluaisi maksaa näistä jutuista, niiden avulla kuitenkin Leppo voi hyvin (Terolle sanoin kyllä viimeksi kun hän kävi poikkeuksellisesti apteekissa hakemassa allergialääkkeen, että "älä sitten järkyty kassalla..." :D), mutta kyllähän tuo aina huolta aiheuttaa silloin kun on niitä hetkiä, jolloin koira ei voi hyvin. Ja vaivojen hoitaminen toki on raskasta ajoittain, ja koiralle kurjaa.

korvatulehdus

Viime talven anturoiden kunto.
Iho oli kahdesta kohtaa verillä,
ja anturoissa kipeää kulumaa.
5 päivän tehokuuri tassurasvauksessa
teki tehtävänsä, jonka jälkeen jatkettiin
rasvailua väh. viikoittain kevääseen asti. <3


Ehkä kuitenkin eniten harmistusta emännälle on aiheuttanut joidenkin ihmisten vähättelevä suhtautuminen Lepon atopiaan.
Silloin kun Leppo oli nuori ja selviteltiin noita allergiajuttuja enemmän ja jutustelin Lepon sisarusten omistajien kanssa aiheesta myös avoimesti (ajatellen että tottakai muidenkin on hyvä tietää meidän tilanne, jos tulee oman koiran kohdalla vastaavaa), suhtautui Lepon kasvattaja aiheeseen tosi nuivasti. En käy sen tarkemmin yksityiskohtia puimaan, mutta asenne oli vähän "uskon sitten kun näen"-tyyppinen, ja "ei minun koirilla vaan ikinä ennen ole ollut". Emme ole kasvattajan kanssa enää yhteyksissä, sain aika selvän kuvan että häntä kiinnostaa kasvattiensa kuulumiset niin kauan, kun ne ovat positiivisia ja kaikki on ihanasti.
Muutenkin särähtää korvaan pahasti, kun kerron jollekulle koirani ongelmista ja (silloin kun Leppo on nähtävillä) saan välillä kommentin:
"Mutta eihän se näytä yhtään atooppiselta/sairaalta."
Ei, ei näytäkään, koska käytetään hitokseen aikaa, vaivaa ja vähän rahaakin sen hoitamiseen. Atopia ei näy päälle päin, silloin kun hoitomuodot on kohdillaan, ja koira pystyy elämään lähes terveen koiran elämää. Se ei tarkoita, etteikö nähtäisi vaivaa ja kannettaisi huolta joka ikinen päivä sen eteen, että oireet pysyisi kurissa. Sama olisi sanoa masentuneelle ihmiselle "Mutta ethän sä näytä yhtään masentuneelta." -_-

Kaikki sairaudet ei näy päälle päin. Se ei tarkoita, että niitä ei olisi.

Nivelrikko


Leppo sai nivelrikko-diagnoosin hieman alle 5-vuotiaana. Sillä on lievää rikkomuutosta olkanivelten nivelpinnoilla, ja ilkeät koukkumaiset luupiikit samaisissa nivelissä. Pelkät tulehduskipulääkekuurit eivät tuoneet meille apua, mikä kieli ehkä siitä, että nuo luupiikit sattuivat kudoksiin hinkatessaan enemmän kuin nivelpinnalla oleva mahdollinen tulehdus. Niinpä ollaan käytetty Lepolle nyt päivittäin gabapentiiniä kipujen poistoon, jonka ansiosta se on useimpina päivinä pirtsakka kuin kuka tahansa 6v koira. Lääkitys on todennäköisesti sillä lopun elämän, jos se vain toimii ja sopii jatkossakin.

Nivelrikko ei haittaa meidän arkea kovasti, ainakaan tällä hetkellä. Pientä muutosta piti tehdä leikkimistapoihin (noutoleikit pois pelistä), lenkkeilyn määrään ja laatuun ja Lepon hierontaväleihin, ja nivelravinteet on tullut lääkityksen ohella jäädäkseen Lepon ruokalistalle.
Tavallaan on käynyt onni onnettomuudessa, että rikkodiagnoosi meille tuli. Ollaan pystytty nauttia vähemmän kroppaa kuormittavasta aktivoinnista ja oivaltaa uusia aktivointikeinoja, ollaan voitu temppuilla omaksi iloksi kevyttä ja lihaskuntoa ylläpitäviä temppuja, eikä ole tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, että Lepon kanssa ei enää aktiivisesti saati tavoitteellisesti harrasteta mitään raskasta lajia. Tavallaan siis suorituspaineet on kadonneet kokonaan, vaikka en tietenkään käytä rikkoa tekosyynä liikunnassa tai muussa laiskottelulle.

Aina välillä nivelrikko kuitenkin painaa mieltä. Koiran liikkumista tulee välillä kytättyä turhankin tarkkaan sen varalta, että onko se kipeä. Leikkiessä liukastuva/kompuroiva koira saa väkisinkin ajatuksen "tuo tulee ehkä sattumaan myöhemmin" pompsahtamaan mielen päälle. Joskus olisi kiva lähteä päiväretkelle tai vaikka yhden-kahden yön vaellukselle kuten "ennen vanhaan". Sitten sitä muistaa, että eihän tuo koiraherra enää semmoiseen pysty. Nivelrikosta kärsivälle parasta liikuntaa on rauhallinen, monipuolinen maastoliikunta lyhyemmissä pätkissä useaan kertaan päivässä. Koko päivän kestävä patikointisuoritus ei siis tule kysymykseenkään, ellei hankkisi Lepolle kantoreppua.

Leppo 1v Repovedellä päivävaelluksella


Luonnollisesti ajatukset myös käyvät aina välillä Lepon lopettamisessakin. Että osaako sitä sitten päästää irti ajoissa, että tietääkö sitten, milloin koiralla on liian kipeä tai hankala olla tässä maailmassa. Somessa on tullut törmättyä suureen joukkoon ihmisiä, jotka lopettaisivat koiransa jo siinä vaiheessa, kun päivittäinen kipulääkitys olisi seuraava askel. Meitä on moneen junaan, mutta aika moni koiranomistaja tuntuu olevan siinä käytännönläheisessä junassa, jossa ei aleta lääkitsemään koiraa lopun elämäksi vaan se lopetetaan. Onhan se toki niin, että koira ei lopetuksesta kärsi, ja olen samaa mieltä siinä, että jos lääkityksestä huolimatta koira ei voi elää reipasta ja iloista elämää, on aika päästää irti. Elämänlaadun arvioiminen puhumattoman eläimen kohdalla, joka elää aina hetkessä eikä ymmärrä miksi siihen sattuu, on kyllä äärimmäisen vaikeaa. Uskon ja toivon kuitenkin, että osataan toimia oikein, sitten kun on sen aika.

Nämä kaikki rakenteesta, atopiasta, allergiasta ja nivelrikosta johtuvat haasteet on osa meidän arkea ja niihin on aika lailla rutinoitunut vuosien saatossa. Haluan uskoa, että Lepolla on vielä monta iloista vuotta aikaa meidän kanssamme, ennen kuin sen kunto huononee liiaksi. Ikinä ei voi kuitenkaan tietää mitä tuleman pitää (Lepon isähän esimerkiksi kuoli yllättäen kasvaimeen 7-vuotiaana </3), joten pitää koittaa elää itsekin yhtä huolemattomasti kuin koirat elävät. Hetkessä.


keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Vuositarkastusta lääkärissä

Komia mies <3 

Käytiin Lepon kanssa eilen eläinlääkärissä. Vuorossa oli yleinen kunto-tsekkaus, kennelyskärokote, verikoe ja reseptien uusinta. Vuosittain siis suositellaan ottamaan Lepolta veriarvot, kun on jatkuva lääkitys siihen nivelrikkoon käytössä. :)

"Plöö, rokotuksille. Neuloja. En haluu."
Tällä kerralla oli vuorossa vain yksi neula (verinäytteen ottoon), sillä kennelyskärokote ollaan nykyään annettu meillä ruiskulla nenän limakalvoille. Se on Lepolle ollut parempi ja stressittömämpi toimenpide kuin piikki niskaan, joka jostain syystä ahdistaa sitä.
Eläinlääkärissä: "Ihan sama monta neulaa, en haluu. Kotiin kiitos." :'D
Käytiin Kauniaisten Tassuasemalla asioimassa. Oltiin siellä nyt toista kertaa, kun pari viikkoa sitten haettiin silmätulehdukseen lääketipat. Leppoa oli hieman hankala saada menemään ell:n aulassa vaa'alle, saati tulemaan tutkimushuoneeseen... :D Raukkaa vähän inhottaa nuo eläinlääkärit nykyään.

Mutta hyvin se koitoksesta selvisi! Painoa oli tasan 13kg, mikä on aika optimaalinen luku Lepolle. Yleistarkastuksessa oli kaikki ok, yksi punkinpurema oli hieman ärtynyt ja sitä pitää puhdistella ja seurailla vielä vähän aikaa. Leppo sai eläinlääkäri-tädiltä kovasti kehuja, että on hampaat tosi hyvässä kunnossa ja fyysinen kunto muutenkin hyvä, eikä kuulemma vaikuttanut 6-vuotiaalta. :) <3
Verinäytteen otostakin Leppo selvisi oikein hienosti, vähän toki säpsähti neulaa mutta antoi tehdä toimenpiteen loppuun (ja sai toki nameja kun odoteltiin tassu ojossa että koeputket täyttyy). :3

Ihan polleena, kun sai lääkäritädiltä niin kovasti kehuja. <3

Näin pari kertaa käyneenä niin tykättiin kyllä tosi paljon Tassuasemasta! Tosi mukavaa palvelua ja Leponkin ahdistus otettiin huomioon, tutkimushuoneessa se sai ensin olla tuolin alla rauhassa ja jutusteltiin resepteistä ynnä muusta. Sitten kun koiraherra rentoutui sen verran, että tuli mun luokse köllöttelemään ja rapsutuksia hakemaan niin aloitettiin vasta toimenpiteet.
Ja juteltiin nyt noista lääkityksistäkin enemmän, ja päätettiin vaihtaa Apoquel pienempään tablettikokoon! Leppohan on siis hassusti saanut 1/4 isoa tablettia Apoquelia allergiaoireisiin, ja tabletinpuolikas on pitänyt aina käsin tabletinjakajalla halkaista. Tää nykyinen tabletti on about saman kokoinen kuin se edellinen 1/4, joten ei tarvitse enää tuon isomman loputtua säätää sen tabletinjakajan ja murskaantuvien tabletinpalojen kanssa. :) Jes!

Ensimmäinen aamiainen OMAN kodin etupihalla. :)
Leppo odottelee banaaniveroa kuola tippuen. 
Uudessa pedissä on niin mukavaa köllötellä.

Tänään sainkin sitten verikokeiden tulokset lääkäriltä sähköpostilla. Kaikki arvot olivat hyvällä tasolla. Ainoastaan fosfori oli ihan himppusen alle viitearvon, mutta siitä ei kuulemma tarvitse vielä huolestua. Toki seuraillaan ja vuoden päästä katsellaan taas mitä arvot sanoo. Lääkeaineet voivat laskea fosforitasoja veressä, tai sitten niitä ei vain tule tämän hetkisestä ruuasta tarpeeksi. Kuulemma myös aikaisessa vaiheessa jotkin aineenvaihduntasairaudet voivat laskea fosforitasoja. 
Mutta tosiaan, kun Leppo on ollut hyvinvoiva, ei mitään estettä gabapentiinin jatkamiselle ollut. :) Katsellaan ja seuraillaan siis.

"Höhö, ei mua mikään vaivaa. Niin viksu ja vilmaattinenkin oon. :P~"

Ensi kertaan!

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Leppo 6v

We're back!!!
Nyt, kun oon saanut työpaikan tarjoaman merkonomikoulutuksen päätökseen kiitettävin arvosanoin, voi taas keskittyä hömppähommiin eli blogin kirjoitteluun. :) Viralliset valmistujaiset on siis vasta tulossa (sitten kun korona-tilanne antaa myöten ja tapahtumia voi taas järjestää), mutta opinnot on arviointeja myöten ohi.
Ollaan myös päästy muuttamaan uuteen, aivan omaan kotiin marras-joulukuun vaihteessa, ja täälläkin alkaa jo näyttää kodilta pikku hiljaa. :) Laitan koti-esittelyn sitten myöhemmin omaan postaukseensa!
Mutta sitten meidän päätähteen. <3

"Se olen mä."
Lepolla on tänään syntymäpäivä! <3 Herra Leppomies täytti kuusi vuotta, ja sai heti aamusta luontoäidiltä pienen lahjan:
Lunta! Useampi sentti!
Aamulenkki meni kieriessä ja naamaa lumeen hinkatessa, Leppo nautiskeli lumesta täysillä kun kerrankin sitä tuli. Nythän lumi onkin jo sulanut, kiteyttää tämän koko talven aika hyvin tuo tämän päiväinen muutos säähän. Pari päivää sitten kuulin jo peipon laulavan, ja sitten tulee vielä lunta. :D
No jaa, näillä mennään.

Leppo sai aamiaiseksi herkkuaterian; oikein gourmet-märkäruokaa (paloja kastikkeessa, ei mitään tavallista mureketta) kurkku-koristeilla.

Hyvin maistui.
Olin ostanut Lepolle tänä vuonna vähän erilaisen synttärilahjan. Leppohan tykkää kaikesta liikkuvasta, joten mietin mitä se mahtaisi tuumata kissoille tarkoitetusta, itsestään pyörivästä jahtauslelusta:

No tykkäsihän se. :D Huiska-osuutta olisi pitänyt nyhtää heti alusta alkaen, ja siitä oli kiva roikottaa hurisevaa palloa ympäriinsä ja viedä sitä välillä lampaantaljalle että pysyisi paremmin paikoillaan. Laitoin pari kuvaa koosteeksi Lepon leikki-ilmeistä tän lelun kanssa.


Oli siis ainakin koiran mielestä huippu-ostos tämä lelu, joskin omistaja miettii että olikohan tämä ihan viisasta sittenkään... :D Kun Leppo sai nyt illemmalla leikkiä sillä uudestaan, meni pallon jahtaus ja meno aika fanaattiseksi, hullunkiilto silmissä -tyyliseksi... Kun painoin pallon virtanapista pois päältä, Leppo katsoi palloa ja mua herkeämättä häntä heiluen, että "No, mikä maksaa, laita se jo päälle! Laita jo, laita jo, laita jo!" Aika samaan tyyliin kuin pallohullut koirat tekee kun ne odottaa että omistaja heittää niille pallon/lelun.

"Niin hyvää huiskaa."
Tarvitsee siis tätä lelua käyttää harvakseltaan ja harkiten, ja antaa lopuksi jotain rauhallista tekemistä, kuten pieni luu tai aktivointilelusta syötävää. Meidän Leppo ei ole niinkään pallohullu, kuin moottori-hullu. :'D

Noh, ei siinä vielä kaikki!
Leppo sai vielä tässä illalla herkuksi aivan spesiaalin jutun... Nimittäin kokonaisen banaanin! Viime vuonna, täyttäessään puolipyöreitä, se sai juustohampurilaisen ensimmäistä (ja ehkä viimeistä :'D) kertaa elämässään. Halusin tarjota jotain spesiaalia tänäkin vuonna, ja Leppo on semmoinen banaanihirmu että oksat pois. Oikeastaan mistään muusta syötävästä se ei kuolaa odottaessa, mutta banaanin kantapalaa kytätään aina kuola tiputtaen.


Ei voinut pieni koira uskoa onneaan, kun tajusi lihaherkut päältä syötyään että kyllä, lautasella lepää ihan aito, kokonainen bansku! Banaanin syönnistä kuului melkoinen mäyssytys, taisi olla hyvää. <3

Ensi tiistaina käydään Lepon kanssa rokotuksilla/vuositarkastuksessa. Otetaan verikokeetkin nykyään kerta vuoteen, kun on gabapentiini jatkuvassa käytössä. Toivotaan, että kaikki arvot on ok ja voidaan lääkitystä jatkaa. :) Apoqueliinkin käydään hakemassa uusi resepti, niitä onneksi oli vielä kaapissa niin saatiin aloitettua pari viikkoa sitten allergialääkityskin.

Ensi kertaan!

lauantai 18. toukokuuta 2019

Lääkitystä kohdilleen


Funtsailin vähän noita Lepon kipuoireiluja ja kivun määrää Facebookin Koiran nivelrikko -ryhmässä. Pieniä merkkejä kivusta kun on ollut melkeinpä päivittäin, joskus enemmän ja joskus vähemmän, mutta ne ovat koko ajan läsnä. Kirjoitin julkaisuuni esimerkkejä tilanteista, joissa Leppo näyttää arjessa kipua:
- Alamäet näyttää välillä haastavilta, köpöttelee ja joskus vaikuttaa hieman ontuvan.
- Makuulta nouseminen istumaan, erityisesti sohvalla, näyttää hankalalta/kankealta.
- Ajoittain lenkkeillessä koiran kääntäessä päätä taluttajaa kohti, se ottaa ontuvia askeleita, vaikka ravi muuten normaalia.
- Välillä haluaa ulkona istuskella/makoilla kesken lenkin, vaikka olisi kävellyt normaalisti ja reippaasti.
- Ja silloin kun reittivalinta ei koiraa itseään miellytä, on eteneminen todella hidasta (tätä se on jossain määrin tehnyt aina, ja yrittänyt pysähtyä risteykseen jos näkee että mennään tylsään suuntaan, mutta nykyään melkeinpä päivittäin).
- Yksittäinen tilanne, kuuri oli loppunut pari päivää aikaisemmin: Naapurin ranskanbulldoggi töytäisi lenkillä Lepon niskaa päin, jolloin koira kompastui ja etujalat menivät alta. Jaloilleen könyäminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden, ja Leppo katsoi mua ja isäntää ilmeellä "Näittekö mitä toi teki ☹️"💔



"Saanko jatkaa leikkimistä, jos oikein nätisti katson?" Uusi uimalelu kävi "koeajolla" lenkillä,
jotta Leppo tottuisi siihen eikä se tulisi uimalassa ihan uutena ja outona juttuna. :)

Itselleni valkeni jo hyvin pitkälti siinä kirjoittaessa, että ei tuo normaalilta ja mukavalta elämältä kuulosta. Kysyin samalla vaihtoehtoja lääkkeille, kun Rimadyl on tarkoitettu kuuriluontoiseksi eikä jatkuvaan käyttöön. Kun sitä haluaisi kuormittaa koiran elimistöä mahdollisimman vähän lääkkeillä, ja meillä kuitenkin on jo Apoquel allergiajuttuihin...
Sai kyllä huomata, että ihanaa ja avuliasta porukkaa tuosta ryhmästä löytyy! ❤️ Sain 22 kommenttia, jotka olivat kaikki kattavia, tsemppaavia ja avuliaita. Ja aikalailla yksimielisiä siitä, että jotain pysyvää lääkitystä kannattaa aloittaa.

Dobo-pallo pääsi nyt joksikin aikaa kellarisäilytykseen, koin kovin
haastavaksi nostaa koiraa alas pallolta joka kerta, niin hyvää kun tuo
pallotreeni lihaksille tekeekin. Onneksi on uimalakäynnit ja kotona
tasapainotyyny! :)
Varasin ajan eläinlääkärille (saatiin Lepon lemppari-lääkäritädille aika ❤️), ja siellä kehoitettin pitää Leppo syömättä 12h ennen lääkäriin menoa, verikokeita varten. Leppo tapansa mukaan arveli että päivässä on jotain mätää, kun emäntä herää klo 6 aamulla vain ruokkimaan arvon corgipötkylän, EIKÄ jaa aamiaisbanaaniaan arvon corgipötkylän kanssa, SAATI anna aktivointipallossa nappuloita kun lähtee töihin, vaan LELUJA! Kyllä oli pieni corgi kummissaan.
Tero pääsi onneksi eläinlääkäriin mukaan, niin Lepon pitäminen pöydällä sujui helpommin. Kohtuu rauhallisesti herra onneksi oli (helläkätinen lemppari-ell saattoi vaikuttaa myös asiaan), oli paikoillaan verikokeen oton ajan ja keskittyi namien syöntiin vaikka vähän nipistikin. Leppo sai myös paljon kehuja siitä, että se on nyt hoikka ja timmissä kunnossa! :)

"Huhhuh, selvisin!"
Labratuloksia odotellessa käytiin läpi vaihtoehdot Lepon hoitoon. Ell itse suositteli gabapentiinia, sitä käytetään todella yleisesti niin ihmisillä kuin lemmikeilläkin kroonisen kivun (mm. epilepsiakipujen ja hermosäryn) hoitoon, eikä se rasita elimistöä samalla tapaa kuin tulehduskipulääkkeet. Gabapentiini on ihmisillä kolmiolääke, eli alkuvaiheessa koira saattaa olla noin kahden viikon verran normaalia väsyneempi.
Toinen vaihtoehto (tai oikeastaan lisähoito) olisi Cartrophen-pistokset, jotka auttavat nivelpintoja korjaantumaan ja voitelevat niitä. Lääkäri sanoi, että voidaan jossain vaiheessa myöhemmin kokeilla myös niitä, mutta gaba olisi se millä lähdetään liikkeelle. Ja toki jos Leppo jossain teloisi itsensä tai muuten kipeytyisi enemmän, voidaan käyttää muutama päivä Rimadyliä siihen lisäksi.
Veriarvot olivat kaikki normaalit, joten esteitä lääkkeen aloittamiselle ei ollut. Kiikutin heti seuraavana aamuna reseptin meidän lähiapteekkiin, josta sainkin kuulla että gabapentiini-liuos on tilaustuote Yliopiston apteekilta, ja että heille sen tilauksen saapumiseen menisi vähintään viikko. Päätin käväistä mieluummin suoraan YA:lta sen hakemassa, niin saatiin aloitettua lääkkeen anto jo eilen illalla.
Sain ruiskun mukaan, jolla lääke on helppo annostella.
Sekoitetaan lääke ruokaan, niin ruiskukin on pitkäikäisempi
kun siihen ei tule kuolaa ja hampaanjälkiä. :)
Gabapentiiniliuos oli ilahduttavan edullista! Ajattelin, että joudun pulittamaan isonkin summan spesiaalista lääkeliuoksesta, mutta kuukauden tarpeisiin riittävä 100ml pullo maksoi hieman päälle kympin verran. Otin niitä saman tein kaksi.


Sitten odotellaan pari viikkoa, että lääke pääsee täyteen tehoonsa ja Lepon mahdollinen uneliaisuus väistyy. Vielä se ei ole vaikuttanut tavallista väsyneemmältä, vaikka partsilla onkin ihana nukkua:


Käytiin tänään vähän tuulettamassa mun aivojani kouluhommista, ja köpöteltiin rauhassa keskustaa kohti. Kuljettiin mahdollisimman paljon pehmeää maata pitkin, ja pidettiin taukoja. Jutustelin yhden naisenkin kanssa, joka kyseli corgeista ja kertoi omasta shibastaan, joka hänellä oli aikoinaan.


Kelit oli sen verran kohdillaan tänään, että päätin lähteä metsästämään meille jätskiä. Kävelykadulla ei ollut kioskia vielä lainkaan, mutta onneksi Sellon tori ei pettänyt! Lepollahan on se maitoallergia, joten se ei voi tavallisia jäätelöitä syödä. Otin maidottoman jäätelöpallon, jotta Leppokin saisi maistaa, ja onnellisena se nuolikin jämät niin huolella, että kippoa olisi voinut luulla käyttämättömäksi! :D

"Mikä on tämä ihana uusi maku... ❤️"
Käytiin myös Mustissa ja Mirrissä kun siinä oltiin, hakemassa vähän rapsutuksia. :) Ja eihän sieltä ikinä tyhjin käsin pois pääse, kun koira niin kovin ostoksista ilahtuu... :D

Näin nättejä nappisilmiä pitäisi vastustaa, ja kovettaa itsensä ja ostaa vain tarpeelliset
märkäruuat mitkä kotona oli vähissä...
Hups. ❤️

Nyt lähdetään kipaisemaan iltalenkille, niin jaksaa koirakin taas nukkua kerällä kuin rullapulla:



Ensi kertaan!

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Uimakoulussa



Viimein se koitti! 2.5. Leppo pääsi ensimmäistä kertaa uimakouluun, työkaverin ja hänen Melia-akitansa kanssa. Paikkana meillä oli Onnenkoira Hyvinkäällä. :) Funtsailin pitkään, mikä lelu olisi Lepolle hyvä uimaleluksi, ja otinkin useamman mukaan jotta Meliallekin riitti (heiltä ei löytynyt kotoa vielä kelluvia leluja omasta takaa niin saivat lainaan). Olin pakkaillut lelut reppuun, mutta ruokaa syödessäni kuulin kun koira kävi kahistelemassa repun luona, ja hiippaili olkkariin. Hetken päästä tassuttelun hiljennyttyä alkoi olkkarista kuulua vinkulelun ääntä, ja mikäpä muukaan herralla oli siellä hallussaan kuin oma rakas palkkapallo. :D

"Minun."
Päätin että sininen palkkapallo saa olla nyt ainakin ensimmäisellä kerralla motivointileluna uimalassa.
Melialle valikoitui Lepon kelluva NERF-lelu, semmoinen keltainen pieni amerikkalaisen jalkapallon muotoinen vinkulelu, jolla Leppo vähän harvemmin leikkii.

Karvanaamat odotteli kun vaihdettiin kaverin kanssa kengät lipokkaisiin.
Kävi tuolla pukeutumisalueella pieni vahinko... Melia pudotti lainalelunsa, joka vieri juuri sopivasti aivan Lepon nokan alle. No, Leppo reippaana resurssiaggressiivisena herrana jäykistyi välittömästi ja ilmoitti eleillään ja murinalla että "tämä lelu on muutes minun!", ja kun höpsö akitapentu ei perääntynyt tarpeeksi ajoissa kun toki luuli että lelu oli hänen omansa, näykki Leppo ilmaa Melian lähellä - ja nappasi neitiä kirsusta. Onneksi ei kovin kovasti, mutta sen verran napakasti että nahkat lähti kirsun päältä. :( Melia ei onneksi asiaa edes huomannut eikä suuttunut Lepolle, mutta silti tosi kurja juttu! Hetkeä aikaisemmin Leppo oli yrittänyt haastaa Meliaa leikkiin kun olimme tiskin luona, mutta resurssit on kovin vakava asia herralle.

Ennen uintia koirat pestiin, ja Lepon pesijä nauroi että kuinka Leppo voikin olla mahasta niin hiekassa, kainaloita myöten. :D Oli sadepäivä, ja käveltiin n. 100m suuntaansa pissattamassa koirat ennenkö menimme uimalaan sisään. Sillä matkalla cogipötkylä sai itsensä ihan hiekkaiseksi, ja sen pesemiseen meni paljon pidempi aika kuin kolme kertaa isompaan Meliaan. Perus corgi-arkea. :D
No, pesulta päästyämme saimme koirille päälle uimaliivit (Lepon hieno camo-liivi näkyy postauksen ensimmäisessä kuvassa), Melialle laitettiin pinkki camo-liivi tietenkin. <3 Melia ei ollut uinut koskaan aikaisemmin, ja kokemus olikin sille aika jännittävä! Korvat menivät aivan luimuun ja ilme surkeaksi, vaikka urheasti neiti polski menemään uittajan kanssa. :)

Rampille sai uida itsenäisesti, Melia nappasi veteen heitetyn lelun suuhun
ja suuntasi emäntää kohti. :)

Leppokin ui oikein reippaasti! Ensimmäiset kerrat uittaja joutui nostamaan sen uimaliivien kahvasta veteen, kun jarrut meinasi mennä rampilla vallan päälle eikä palkkapallolla houkuttelu aluksi auttanut. Uittaja myös totesi että molempien koirien lelut olivat hieman liian pyöreitä ja etenkin Lepon liian suuri. Lelua oli hankala napata vedestä suuhun, ja lelun kanssa uidessa suu on avoinna, jolloin voi mennä keuhkoihin vettä. Kesän vesileluja siis odotellessa. :)

Silmät pyöreinä kun pitää kiitää niin hurjaa vauhtia. :D

Nopeasti Leppo kyllä hoksasi jutun juonen, ja videolla se käveli ihan rauhallisesti itse veteen:



Yhdessä uintia. :)
Leppo kiirehti rampille ensin. Melia näyttää niiiin surulliselta :'D
Olin kyllä niin ylpeä tuosta pikkumiehestä! Uimisen suhteen siis, käytös Melian kanssa ei mennyt ihan putkeen. Odotan innolla seuraavaa kertaa, joka on näillä näkymin varattu kahden viikon päähän. Sen jälkeen meillä olisikin kerta viikkoon uimalakäynnit, jos ei mitään esteitä tule.

Pari muuta kuvaa vielä lopuksi:

Leppo ei ollut kovin innoissaan mun pääsiäiskuva-ideasta. :D
Naama harmaantuu yhyy. <3
Mutta on se silti Mäkkylän kallion kingi. Ainakin omasta mielestään. :D
Eräällä lenkillä kohdattiin hyljätty jalkapallo. Leppo sitä
pyöritteli aikansa, mutta vaikutti olevan onnellinen ihan vain
siitä, että hän ylipäätään oli löytänyt näin hienon aarteen. :)
Siinä makoiltiin hetki pallon kanssa, ja odoteltiin jos vaikka joku
naapuruston tyttökoirista sattuisi kulkemaan ohi.

Leppo alkaa olla ihannepainossa. <3 13,2kg on vaaka näyttänyt jo pari viikkoa!
Vertailuksi kuva Leposta painavimmillaan, toukokuu 2016, 16,3kg. :(
Ihan järkyttävän näköinen näin jälkeen päin, silloin sitä ei vaan itse nähnyt.
Mun kaveri Kaisa oli kylässä, hänen viereen piti käpertyä päiväunille
kun katsottiin leffaa. <3
Vapunpäivänä mentiin Lepon kanssa lenkille Helsinkiin, kierrettiin Töölönlahti.
Pakko oli koukata Mäntymäen kautta, täydessä kukassa olevat kirsikkapuut
hehkuivat rantapolulle asti! <3 Puut oli myös täynnä onnellisena
surraavia mehiläisiä (joista yksi näkyy hyvin suurena mutta sumeana kuvassa, löydätkö? ;)  ),
jotka eivät onneksi välittäneet meistä ja "muutamasta" muusta puiden valokuvaajasta. :D
Komia poika poseeraa! <3
Mutta aina ei mene ne poseerausilmeet koirillakaan ihan putkeen... :'D
Pilkkupylly lepäilemässä

Allergiamuistiinpanoja: Nyt on muutaman päivän ajan tuntunut, ettei Apoquelin puolitettu annostus ihan riittäisi. On ollut kutinaa ja pään ravistelua hieman, jos se pahenee niin sitten nostan toki annosta. Niinhän mua on peloteltu että allergiat tuppaa koirilla pahenemaan vanhemmiten.

Nivelrikkomuistiinpanoja: Ei olla vielä aloitettu seuraavaa kuuria Rimadyliä. Hankalaa nyt yhtäkkiä arvioida, milloin koira on sen verran kipeä että sitä kannattaa lääkitä, ja milloin se on esim. muuten vain väsynyt. Kun pientä ontumista alamäissä tai kankeutta liikkelle lähdössä esiintyy lähes joka päivä... Pitää tutkailla Koiran nivelrikko-ryhmää Facebookissa, tai kysellä siellä asiasta.

Ensi kertaan!