On ollut aivan ihania kelejä viimeaikoina! Niistä ollaan nautittu niin täysillä kun pystyy ja töiden vuoksi ehtii, huokailin yhdellä päivälenkillä ennen iltavuoroon menoa kun aurinko laski niin kauniisti... jo kolmen aikaan iltapäivällä.
Kävin Lepon kanssa Kouvolassakin! Tero tuli myös samalla junalla, mutta tiemme erkanivat asemalla, miekkonen lähti Kuusankoskea kohti kavereille ja meikä pötköpojan kanssa vanhoille kotinurkille.
Leppo tiesi reitin yhä mainiosti, ja olisi ihan suvereenisti kävellyt sisään meidän edelliseen asuntoon Kasarminmäellä. :D Se varmaan muistaa sen aina. Mutta kotihämmennys unohtui pian, kun mentiin odottelemaan bestisvillis-Miloa ja hänen emäntäänsä lenkille, puolentoista vuoden tauon jälkeen.
Leppo oli hurjan iloinen Milosta ja emännästään, Milo ei tainnut olla ihan samaa mieltä jälleennäkemisestä. :D Leppo tulee todennäköisesti olemaan sen silmissä aina se ärsyttävä teinicorgi, jota saa komentaa vähän väliä. <3 Yhteinen lenkki vanhalla tutulla pururadalla meni joutuisasti, kuulumisia vaihdellen.
Koiraherrat |
Leppo taitaa toivoa joulupukilta säkkituolia... :D Ehkä se joskus sellaisen taas saa, sitten kun meillä on isompi asunto. :) |
Kyllä sohvallakin kelpasi löhöillä. |
Yritin kovasti kauniina huurteisena iltapäivänä kuvata Leposta nättejä, tunnelmallisia alkutalven kuvia. Onneksi osa onnistuikin ihan hyvin, mutta joskus Lepon ilmeet on vaan aika paljon puhuvia. :D
Joskus ilme ja asento on luonteva... |
...mutta aina ei. :D Surullisen näköinen nälkäkurki auringonlaskua vasten lähettää mielenkiintoisen viestin katsojalle. |
"Nii-i, nyt jo sitä ruokaa pöytään pentele." |
Joskus machomies yrittää liikaa... |
... ja joskus sillä unohtuu nuuskat huuleen. :'D |
Kerroin edellisessä postauksessani etsiväni Lepolle sopivia järsittäviä, mitkä sopisi mahalle mutta eivät olisi ihan niin tylsiä herran mielestä kuin perus nahkaluut. Uskaltauduin kokeilemaan naudan putkiluuta, vaikka bull-stickit ja muut kuivatut naudan osat on saaneet mahan sekaisin. Olin ennen ajatellut rasvaisten järsittävien ja herkkujen olevan sopimattomia, joten vähän jännitti ostaa putkiluu, jossa rasvaa on 20-30%. Mutta toisaalta bull-stickeissä ei ole rasvaa juuri nimeksikään, ja ne on olleet vatsalle näistä kaikkein pahimpia.
Namskis |
Luuydintä ei ihan nopeasti ulos saatukaan |
Iltanokoset oli siis jääneet välistä, ja koira oli hurjan väsynyt. Silti piti viimeisillä voimillaan nuoleksia luuta, jos sieltä vähän ytimen makuja saisi vielä irti. :D <3
Jännityksellä odottelin pari päivää minkälaisia tuotoksia putkiluu aiheuttaa, mutta ilolla voin todeta, että se sopii Lepon mahalle vallan mainiosti! Ja toisen, Lepon mahalle täysin hyvin sopivan löydön tein treeninameissa, kun uskaltauduin ostamaan kampanjatuotteena töihin tulleita koiran nakkeja:
Yksi nakki riitti juuri mainiosti esim. Lepon pallopaimennustreeneihin, kun pistin pitkittäin puoliksi ja sitten ohuehkoiksi siivuiksi. :) Pitääkin ehkä ostaa näitä varastoon, kampanjatuotetta kun ei enempää tule.
"Niin...hyvää... Pakko...jaksaa..." |
4kpl paketeissa herkkämasulle sopivia, paloiteltavia herkkunakkeja! Sisällys: Liha- ja eläinperäiset tuotteet (kana, possu), kasviperäiset tuotteet. Proteiini 17%, rasva 14%. |
Lauantaina käväistiin naapurin Keke-corgin kanssa lenkillä! Oli haastavaa pitää toverukset riehumatta ennenkö pääsivät metsään ja siellä irti, ja melkoinen hepuliralli siitä alkoikin.
Kovasti kiireitä pukkaa ennen joulua, mutta jos vaan suinkin pystyn niin pistän 16. päivän jälkeen Koiramessukuulumiset ennenkö ruvetaan täysin joulun viettoon! Ensi kertaan!
Viivyttiin metsässä huomaamatta lähes 1,5tuntia, kyllä varpaita palelsi sen jälkeen. :D Mutta koiraherrat oli onnellisia ja väsyneitä lopun päivää. :3
Pakko oli laittaa tämäkin todiste Lepon poseeraushommista, Keke näyttää niin hienolta ja luontevalta, ja Leppo näyttää manaatilta. :'D |
Kovasti kiireitä pukkaa ennen joulua, mutta jos vaan suinkin pystyn niin pistän 16. päivän jälkeen Koiramessukuulumiset ennenkö ruvetaan täysin joulun viettoon! Ensi kertaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti