keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Reipas koululainen

Meillä oli eilen jälleen pentukoulua! Edellinen kerta oli kesäkuun puolessa välissä, joten pennut oli kasvanut hurjasti. Oltiin Lepon kanssa "pienten" ryhmässä, vaikka siellä yksi kultainennoutaja ja australianpaimenkoira olikin. Mutta ennen kuin menen koulupäivän tapahtumiin niin pistän muutaman kuvan edelliseltä viikonlopulta! Oltiin Lepon kanssa ihan kaksistaan koko viikonloppu avomiehen ollessa Muuramessa.


Aurinko paisteli kivasti, joten vietettiin aika paljon aikaa takapihalla. Leppo sai ettiä nurmikosta namuja mitä heittelin, järsiä keppiä ja nuuskutella pihaa.


Lauantaiaamuna Leppikselle tuli köllöttelyolo aamupalan jälkeen. <3 Ja huomasin meidän koiran olevan sävy sävyyn keittiön lattian kanssa! Sitten metsäpitoisen iltalenkin jälkeen pentu olikin ihan väsy:



Eilisessä pentukoulussa oli kyllä hurjan kivaa! Aluksi jokainen pentu sai vuorollaan tulla tutustumaan agilityputkeen, josta haettiin ensin herkkupaloja ja sitten juostiin läpi kouluttajan luota toisessa päässä huhuilevalle omistajalle. Ei tarvinnut Leponkaan kauaa putkeen tutustua, kun mentiin jo ite nuuskimaan pidemmälle. Ja kävipä Leppis putkessa itekseenkin hömpöttämässä kun pennuilla oli leikkihetki. Uusin kurssitulokas, 12-viikkoinen australianpaimenkoiratyttönen oli Lepon mielestä hurjan kiva! Napsivat vuoron perään toistensa poskikarvoja.


Leppo iskee kultsitytölle silmää...


Tuolla tapahtuu jotain!

Likka päätti istua Lepon naamalle. :D

"Hui saakeli karkuuuun!"
 Lepon ehdottomasti lempparikaveri tästä porukasta on muutaman viikon vanhempi kultainennoutajanarttu. Päästiin kultsin omistajan kyydilläkin kurssille ja paluumatkallakin jaksoivat vielä paksissa temmeltää hetken. Sitten taas Lepon ehdottomasti lempparileikki on se, että hän menee isomman pennun etujalkojen välistä napsimaan leukaa, korvia ja poskia, kas näin:


Testataan onko snautseriherran parta aito vai ei...

Oli se vaan oikee kääpiösnautseri!

*röhinää puolin ja toisin*
Jokainen pentu pääsi kokeilemaan myös vieheen kanssa leikkimistä, ja nähtävästi Lepon hauskat tavat maata paikallaan ja katsoa kohdetta häntä huiskien kuin kissa, ovatkin paimenviettiä! Mutta kouluttajan mukaan Lepon mielestä parasta tuossa leikissä oli se, kun Lepolla on "rotta" tassujen alla ja se melkein pääsee karkuun, muttei ihan vaan hän saa pidettyä sen itsellään. :)
Lopuksi olikin aika käydä pienellä metsälenkillä, jossa oltiin alkuun hihnassa ja lopuksi vapaana. Leppo veti yllättävän vähän, ja irti päästyään jäi katsomaan taakseen että viimeisetkin varmasti tulevat perässä ja sitten lähti matkaan. :D Pienellä peltoläntillä pysähdyttiin ja pennut saivat reuhaamishetken, ja sitten lähdettiin takaisin päin. Leppo hiipi puskiin yhdessä vaiheessa niin että jäi jälkeen ja kesti kauan ennenkö reagoi huuteluun ja kutsuun, myöhemmin kuulin kouluttajalta että puskassa oli kuollut varis. :D Nams.
Ihan loppumetreillä kultsityttönen päätti tönäistä Lepon ojaan (itse ei oltu kultsin omistajan kanssa näkemässä mutta kouluttaja sanoi että tyttö katsoi, ja sitten tönäisi), mutta Leppo ei lannistunut vaan kuulemma "kuittasi törkeyden" rynnistämällä kultsin jalkojen välistä kun pääsi ylös ojasta. :D

Kerrassaan hauska "koulupäivä" oli, viikon päästä taas uudestaan! Ollaan menossa nyt viikonlopuksi Tampereelle sukuloimaan ja Leppis pääsee/joutuu pitkälle bussimatkalle ja paluu junalla. Siitä reissusta sitten viimeistään tulee kuvia ja kuulumisia!

2 kommenttia:

  1. Voi kun on söpö kaveri :) Meiltäkin löytyy kaksi cardia ~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppo kiittää! Kyllä nää corgiotukset vaikuttaa oikein kivoilta koirilta. :)

      Poista