tiistai 5. toukokuuta 2015

Emäntä flunssassa ja koira kutisee

Myöhäiset vapuntoivotukset meiltä! Kuten otsikko kertoo, meillä jyllää flunssa. Avo sairasti vapun ja itse sairastuin sunnuntaina, nyt alkaa nuha jo hellittää. Vappua ei juhlittu ihmeemmin, herkuteltiin kotona ja nautittiin hyvistä ilmoista. Hieman piti tietysti koristella asuntoa vappua varten...
Pallot roikkuvat teipatuilla langoilla katosta.
Leppokin sai omia, ei niin täysiksi puhallettuja ilmapalloja joiden kanssa töhöttää ja leikkiä, eikä poksahtavat pallot pelästyttäneet herraa yhtään. Lepon ilmapallot (4kpl) olivat kaikki rikki vappuaaton aikana.

Leppo ei tiedä vapusta mutta ulkoilu on aina jees.
Vappuaaton pilvenhattarat :)

Palatakseni jälleen otsikkoon, Leppo kutisee nyt kolmatta viikkoa. Possua koira ei ole tiettävästi mistään saanut, joten ollaan oltu vähän ymmällään. Kutinan alkua edeltävänä päivänä meillä oli kaverit kylässä leffailtaa viettämässä, ja syötiin pizzaa jossa oli jauhelihaa. Voi siis olla, että joltakin meistä tipahti pizzan murunen lattialle ja koko viikkojen kutina johtuisi siitä, mutta aiemmin moiset pikkujutuista tulevat kutinat ovat olleet paljon lievempiä ja kestäneet vähemmän aikaa, yleensä yhden tai muutaman päivän.
Kolme muuta ainetta ovat nyt epäilyksen aiheena: peruna, maito ja maissi.
- Leffailtana annoin Lepolle pari juustonaksua, jotka sisältävät hieman perunaa. Muuten hauva ei ole perunaa saanutkaan pentuaikojen ruuan jälkeen.
- Maitotuotteita taas Leppo on viime aikoina nauttinut lähes päivittäin, kun palkkautuu juustosta niin hyvin (olen siis pilkkonut pieniksi kuutioiksi aina namipussiin) ja isäntäväen rahka- ja jugurttipurkit on kiva aina putsata. Maitotuotteet on nyt vappuviikonloppuna laitettu tauolle ja jos kutina hellittää, kokeillaan maitotuotteita uudestaan varmistaaksemme että ne aiheuttivat oireet.
- Mikäli kutina ei ala hellittää parin viikon sisään, voi kyseessä olla myös maissi, jota on Lepon ruuassa (ja juustonaksuissa, ja pari viikkoa sitten lopetetussa sinkkikuurin tableteissa). Tässä tapauksessa nappularuoka menisi vaihtoon, mikä olisi kyllä tehty joka tapauksessa tämän ruokasäkillisen loputtua. Leppo ei meinaan yhtään pidä nykyisten nappuloiden mausta, nappula-ateria tulee nykyään kyllä syödyksi kun lorautan sekaan ruokaöljyä ja vettä ja sekoitan huolella. Jos aterian tekee etukäteen niin että nappulat turpoavat ja vettyvät, Leppo ei syö niitä. Jos taas niitä koittaa tarjota kuivana, ei koira syö silloinkaan. :D
Tässä vaiheessa on varmasti hyvä mainita, että ei olla opetettu koiraa nirsoamaan ruuan suhteen (eli ei olla lisätty heti jotain lisuketta jos ei ole kelvannut), vaan yritettiin pari päivää ilman lisukkeita ja jos ei kelvannut, otettiin aina kuppi pois. Kun ruoka ei vaan ruvennut uppoamaan ja koira alkoi laihtua, lisäsin seuraavan päivän nappula-ateriaan öljyä ja tämä onneksi toimi. Tätä nappulamerkkiä emme kuitenkaan voi käyttää Lepolla palkkana, sillä se ei vaan pidä nappulan mausta/hajusta/koostumuksesta. Maissipitoisena nappulana se ei myöskään ole kaikkein sulavinta ja parasta ravintoa ainakaan meidän hurtalle, mutta onpahan tullut kokeiltua.

Kutinan lisäksi Lepolla on ilmaantunut muitakin merkkejä siitä, että elimistö ei ole ihan priimakunnossa (mikä vahvistaa omaa haluani ruokamerkin vaihtamiseen entisestään, vaikkei kaikki välttämättä siitä johdukaan). Viime viikolla tuli pari reverse sneezing-kohtausta, mitkä itse yhdistin ainakin nyt tuohon allergiseen reaktioon + ulkona innostumiseen.
Hauvan huulien pigmentti on haalistunut läikittäin, ja kolme viikkoa sitten oli kirsun alle ja kirsuunkin tullut vaaleat läikät. Anturoita sadekelin jälkeen kuivatessani huomasin, että ne ovat vaalentuneet lähes kokonaan vaaleanpunaisiksi, ja toisen ranteen pikkuanturassa oli jokin syyläntapainen kova kohouma. :/ Lukemani mukaan allergisilla koirilla voi esiintyä reaktiona vaarattomia pigmenttimuutoksia joten yritän olla ottamatta suurempaa stressiä. Mutta yht äkkiä heikentynyt pigmentti kuitenkin käsittääkseni kertoo siitä, että jokin koiran elimistön toiminnassa on hieman pielessä.

Kirsun läikät ovat kuvan oton jälkeen
vahvistuneet ja kasvaneet. Kuvaa
saa klikkaamalla isommaksi.

Onneksi Leppo on kuitenkin autuaan tietämätön läikistään ja porskuttaa iloisena menemään ja välillä teineilee, mitä nyt pitää itseään vähän rapsutella tai kirputtaa. Pitäkää meille peukkuja että kutina hellittäisi pian! Olen harjaillut Leppoa nyt viime päivinä ahkerasti jos sekin vähän helpottaisi oloa, poika vaihtaa kesätukkaan ja sen kyllä huomaa. Pahoittelen alla olevan kuvan laatua, mutta harjaus tuli suoritettua iltamyöhään ja kuva piti kuitenkin saada napattua tuosta karvan määrästä. :D Harjasin siis vain Lepon takapään ja kyljet:
"En mä tiedä mistä toi karvareuhka on peräisin..."
... ja eilen harjasin etupään eli etujalat, kaulapörhön ja hartiat samanlaisella menestyksellä. Kesä on siis tuloillaan! :)

2 kommenttia:

  1. Mitä ruokaa Leppo syö? Ja ihan vinkkinä kun pahin karvanlähtöaika on ohi niin kannattaa pestä ja föönata koira niin loppuu se karvanlähtö nopeemmin tai ainaki meidän corgeilla toiminu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Leppo syö 50/50 mallilla raakalihoja ja rustoja ja nappulaa, tällä hetkellä siis Hau-Hau Champion ollut. Uskalsin lähteä vähän edullisempaa nappulamerkkiä kokeilemaan kun Leppo saa n. puolet lihaa ja lihaprosentti on HHC:ssäkin siellä 30:ssä. Mutta nähtävästi ei sopinutkaan niin hyvin kuin edellinen nappula (Purenatural), ehkä tuon maissipitoisuuden vuoksi. Meinattiin kokeilla seuraavaksi ANF:ia (maissiton, kompromissi hinnan puolesta HHC:stä ja Purenaturalista) mutta sitten huomasin liikkeessä pussia katsoessani että ovat muuttaneet reseptiä ja kaikissa laaduissa oli nyt sianlihaa. Ostetaankin seuraavaksi pussi Barking Headsia, jos se toimisi Leppomiehelle.

      Kiitti tuosta pesuvinkistä! Karvanlähtö tuntuu jo vähän laantuneen, en eilen ainakaan saanut harjattua yhtä isoa kasaa kuin kuvassa, vaikka harjailin koko koiran läpi. :D

      Poista