keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Milo-villiksen synttäribailut

It's party time.
Meillä oli tänään synttäribileet. Lepon bestisvillis Milo täytti viikonloppuna kaksi vuotta, joten varattiin paikallisesta koiraharrastushallista yksi tunti synttäribileille. Milo sai meiltä lahjaksi kuivattuja kanafileitä, ja trikoopaidoista tehdyistä "langoista" punotun narulelun. Olen punonut Lepolle ja koirakavereille leluja aiemminkin, mutta ensimmäistä kertaa päätin kokeilla saumatonta rengasta. Tuli ehkä aavistuksen löysä toisesta kiinnityskohdasta ja hieman muhkurainen, mutta juuri sopivan paksuinen kääpiövillakoiran suuhun. :)


Halliin päästyämme päästimme koirat nuuskimaan ja pian olikin villit rallit päällä! Annettiin siis koirien rallittaa irrallaan hallissa ja omaksi iloksi kokeiltiin putkea ja hyppyesteitä, myös älypelit pääsivät testiin ja etsintäleikkiäkin kaverukset kokeilivat iloisin mielin. Milo oli ensimmäistä kertaa tekemisissä agiesteiden kanssa, mutta putkesta meneminen sujui hetken päästä jo todella hienosti, kun sai vielä juustoa palkaksikin!

"Oh man this is SO AWESOOOOME!"

Päivänsankari itse. <3

"Häähähää mikä tää on, mä loikkaan siitä yli."

Leppo huomasi että loikkimisesta saa kehuja ja palkkaa joten hypittiin lisää.

Milon keskittynyt ponkaisu.

Johonkin se Milon "sisko" meni piiloon...

Löyty!

Älypelejä pelattiin kuin vanha tekijä.

Leppo tökki peliä vähän kovemmin, mutta huomasi ettei kiirehtimällä namit tule.

Rengas oli ihmetys eikä saatu kumpaakaan herraa siitä läpi.
Ali ja vierestä loikittiin kyllä. :D

Iso mies.

Leppo on eilen täyttänyt 10kk. Painoa on tänään punnittuna 13,2kg, joten kuukausi sitten punnittuun painoon on tullut vain 300g lisää. Veikkaan itse että kovin paljoa ei enää painoa tule, ja ehkä hieman toivonkin. Leppo on juuri passelin kokoinen nyt. :D

Voi kyllä olla että massaa ei kerry Lepolle enää hirveästi, varsinkin kun 20. päivä olisi herralle varattuna kastraatio. Koiraihmisten ja kasvattajan kanssa juteltuani päätimme avon kanssa että Leppo olisi hyvä kastroida, jalostukseen kun sitä ei viitsi käyttää ruoka-aineallergian vuoksi. Ei viitsitä ottaa sitä riskiä, että kaveri periyttäisi lapsilleen pahaakin allergia-alttiutta, kun terveempääkin jalostusmatskua on tarjolla. Näyttelyt eivät myöskään sytyttäneet meitä sen kummemmin, joten kastraatiosta tulee olemaan pelkkää hyötyä. Ei sillä että meillä olisi mitään hankaluuksia ollut koulutuksen kanssa, mutta onpahan koiralla sitten mukavampi olla kun ei tarvitse stressata tyttöjen perään, puhumattakaan terveydellisistä hyödyistä sitten vanhemmiten. :)

Kerron kastraatiokuulumisia sitten ajallaan, tässä on vielä ensi viikolla mahdollisesti corgilenkkiäkin tiedossa Kymen corgistien kanssa joten puuhaa onkin riittämiin. Viime aikoina ei ollakaan ihmeempiä puuhattu joten postaukset ovat jääneet vähemmälle, mutta nyt lähiaikoina ainakin aiheita riittää. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti