lauantai 11. helmikuuta 2017

Kuinka paljon koiratarvikkeita koiranomistaja tarvitsee?

Päätinpä sitten järjestellä ja samalla kuvata Lepon kaikki tarvikkeet, ja pistää ne postaukseen. Tarvikepostaus on ollut tarkoitus tehdä jo jonkin aikaa, ja nyt siihen löytyi sopiva rako.
Mitä kaikkea koira oikeasti tarvitsee? Siinä on kysymys, joka ei muistu mieleen tarpeeksi usein lemmikkiliikkeessä vieraillessa. :D Olen kuitenkin mielestäni hyvän itsehillinnän omaava ihminen mitä shoppailuun tulee, joten olin aina sitä mieltä jotain ostaessani että se on Lepolle tarpeellinen. Katsotaanpa mitä kaikkea sitä on tullut haalittua, laitan aina alaotsikon alle lihavoidun listan niistä tarvikkeista, jotka ovat koiranomistajalle välttämättömiä. Sitten kuvien perään pistän vähän arviota että mitä olen maksanut mistäkin varusteesta.

Leppo oli hyvä kuvausapulainen.


Ulkoilu

- panta/valjaat (ei tarvitse välttämättä molempia)
- hihna
( - alusvillattomat ym. kylmänarat koirat tarvitsevat asianmukaisen vaatetuksen)


Lepon pannat, valjaat ja hihnat.
1. Turvavyölenkki autoiluun, käytetään silloin tällöin valjaiden kanssa jos tiedämme pitkiä autokyytejä olevan luvassa. Satunnaisilla, lyhyillä autokyydeillä Leppo matkustaa etupenkin jalkatilassa. 5-10€
2. Pentuhihna. Säilössä "kaiken varalta"... :D Mutta on sitä kertaalleen tarvittukin, kun napattiin kotitontilta karannut koiravanhus matkaan ja vietiin se kotiin! Saatu lahjaksi.
3. Nahkainen niittipanta, tämä oli kuvan turhamaisin ostos, koska sitä ei olisi tarvittu. :D Muutamaan kertaan käytetty, maksoi alessa n.10€.
4. Rukka Form Polar Y-valjaat, joita käytetään vaelluksilla ja autoilussa, eli joitakin kertoja vuodessa. 30€
5. Rukka Polar Bliss -panta, jota ei olla käytetty pitkään aikaan koska Leppo alkoi vahingon jälkeen (itsellä 39 asteen kuume, laitoin pantaa ja koiran korvanlehti jäi lukon väliin) kammoamaan pistolukkoja. Valjaiden ja heijastinliivin lukkoon on jo tottunut uusiksi eikä enää säiky, jospa pian tottuisi taas pantaankin. Ja jos ei totu niin on seuraavalle koiralle säästössä ehta panta. 10€
6. Sisältä limenvihreä nahkapanta värikkäillä tikkauksilla, Tukholmasta. Vähän kauhtunut reunoilta ja olin jo heittämässä pois, mutta avo haluaa vielä sitä käytellä vaikka onkin vähän rähjäinen. 15€
7. Fleksiä käytetään lähinnä vaelluksilla ja päiväretkillä (jonka vuoksi ollaankin vähän tuunattu kahvaan kangasnauhasta ja jesarista pehmustetta :D ), muistaakseni 20€.
8. Ebba + Albus Runo -panta, päivittäisessä käytössä. 24€
9. Nahkahihna, Hollolan nahkapajasta. Päivittäisessä käytössä, muistaakseni 20€.

Muut ulkoiluvarusteet
1. Rukka villamantteli, kovilla pakkasilla käytössä. n. 20€
2. Rukka Step -tossut kokoa 9, -15 asteessa ja sitä kylmemmillä ilmoilla käytössä. 30€
3. Heijastinliivi, syksy-kevät aikaan käytössä joka ilta. 10€
4. Rukka Stream Print -sadetakki, kovilla sadeilmoilla käytössä. 40-50€
5. Glow-valopanta, pimeimpinä iltoina heijastinliivin kaverina lenkillä. 5€

Ulkoilukuvista puuttuu Lepon matkajuomapullo (joka voisi olla ruokintaotsikon allakin), joka on saatu ilmaiseksi.

Lepon ulkoilutarvikkeet maksaneet yhteensä: 239-254 €



Lelut

- koira pärjää vaikka yhdellä lelupallolla tai muulla vastaavalla, jonka ostaa uuden siinä vaiheessa kun entinen on käytetty loppuun. Samalla lelulla voi leikkiä ulkona ja sisällä, ja käyttää lelua koulutuksessa palkkana.

Lepon pehmot
Jep, Lepolle on vähän noita pehmoleluja kertynyt... :D Kaikki ovat kuitenkin rakkaita, ja näillä kaikilla ajoittain leikitäänkin. Isoimmat pehmot ovat pedissä tyynyinä, josta ne aika ajoin kaivellaan esiin retuutettaviksi, muut lelut löytyvät puisista nukenrattaista, silloin kun eivät ole leviteltynä pitkin kämppää. :D Itse olen tehnyt tuon harmaafarkkuisen pussukan hapsureunoilla, ja virkatun ison luun. Olemme maksaneet itse näistä 17:stä lelusta tuosta vesinokkaeläimen alla olevasta veto-dummystä (Pro dog Bungee, lampaankarvaa, 25€) ja Ikean tennispallopehmosta (8€) ja muistaakseni Maretariumin kalapehmosta..? (n.15€(kamalaa kun ei muista olinko itse maksunaisena, vai maksoiko kalan avon äiti... Varhaisiän dementiaa pukkaa. O_O" ). Monet lelut ovat kirpparilöytöjä ja Lepon joulu- tai muita lahjoja, yläreunan mansikka on Lepon bestisvilliksen vanha ja alareunan lammas (lempinimi Lampuri :D ) on meidän palkinto, kun kävin pallopaimennusope Suvin staffipennun esittämässä mätsäreissä hyvällä menestyksellä. Purtsi-herra olisi lammaspehmon suolestanut alta aikayksikön, Leppo on pitänyt siitä hyvää huolta. <3

Lepon ei-pehmot :D
Erilaisia palloja, narulelu ja nauravat nakit löytyvät tästä kokoelmasta. Tennispallo on varmaan all-time-favourite eli sillä leikitään eniten, mutta kaikki ovat saaneet retuutusta ja leikkiä osakseen. :) Näistä leluista banaani, Starmarkin vihreä pallo ja oikean reunan keltavihreä "kikattava" pallo toimivat myös aktivointileluina, ja kaiketi siniseen verkkopalloonkin voisi jonkun isomman makupalan tunkea sisälle. Itse maksettujen lelujen hinnat: verkkopallo 15€, tennispallo (5-pack josta 1-2 kerrallaan käytössä) n.5€, Zee.Dog -banaani 7€, Starmark Treat Dispensing Chew Ball muistaakseni 15€, sininen pallo grippi-narulla 12€, kikattava pallo 5€.

Pelkässä aktivointikäytössä olevat esineet.
Kong-lelu (10€) ei ole hetkeen ollut käytössä, pentuna Leppo sai usein aamuruuan siitä yksin jäädessään kun oli touhukkaampi. Puisen Dog Turbo -aktivointilelun olen ostanut Facebook-kirppikseltä 15€:lla, sitä käytellään aina joskus huvin vuoksi. Leppo tosin lipoo kielellään nameja rakoja pitkin kohti reunoilla olevia aukkoja, eikä käytä puisia tappeja namien siirtämiseen kuten kuuluisi. :D Pitäisi olla isompi koira ettei kieli mahtuisi rakojen välistä niin hyvin, mutta nyt tapit toimivat kätevinä esteinä!

Lelut yhteensä: 117-132€


Koulutus

- Ei välttämättä tarvitse mitään; namit voi kulkeutua taskussa/muovipussissa ja naksuttimen sijaan voi käyttää tiettyä kehusanaa merkkaamaan haluttu toiminta. Palkkalelu voi olla sama lelu kuin muussakin arjessa, jos se ei ole saatavilla koko ajan. Muut tarpeelliset koulutusvälineet riippuvat harrastuksesta.

Naksutin 3€, namipussi 5€, palkkapallo ilmainen (Lepon löytämä)
Koulutusvälineet yhteensä: 8€



Ruokintatarvikkeet

- ruokakuppi (ei tarvitse hankkia erikseen, lautanen/kulho käy)
- juomakuppi (ei tarvitse hankkia erikseen, kulho käy)
(- ja tietysti ruokaa, mutta sitä en ottanut listaan mukaan koska ruoka on jatkuvasti kuluvaa hyödykettä, eikä kertaostos tai varsinainen tarvike/varuste)
Kipot ja ruokinta-alusta
Lepolla on näiden lisäksi myös raakaluille tarkoitettu syömisviltti, jonka olen saanut ilmaiseksi. Kokoonlitistyvä vihreä matkakippo maksoi muistaakseni 3€, musta ruokinta-alusta (ettei kipot luista) 10€, Mason Cash keraaminen kuppi (nykyään vedelle) 15€, Little&Bigger melamiinikuppi ruualle 9€.



1. Maukas-kylmäkassi, johon laitamme aina reissuun lähtiessä Lepon ruuat ja kaikki muutkin tarvikkeet. Saatu kaupanpäällisenä raakalihoja ostettaessa.
2. Vanha Tupperware-purkki, johon pistämme isosta kuivaruokasäkistä Lepolle nappulaa, tuohon mahtuu viikon-parin nappulat ja siitä on kätevämpi ottaa kuin kaapissa olevasta isosta säkistä. Saatu äidiltä.
3. Joululahjaksi saatu keraaminen purkki nameille (tosin läheskään kaikki Lepon herkut eivät tähän mahdu, herkkukaappi täynnä kaikenlaista... :D)
4. 1,2dl vetoinen mittakauha (joo, aika hassu määrä!), saatu kylkiäisenä Pure Natural -nappulaa ostaessa kun Leppo oli pentu.

Ruokintatarvikkeet yhteensä: 37€


Hoitotarvikkeet


1. Punkkikynä n.10€
2. Alusvillaleikkuri, ei olla käytetty (vääränkätinen, enkä saa mainostettua tulosta aikaan) 5€
3. Harja/alusvillanpoistaja harvalla&pitkällä ja tiheällä&lyhyellä kampapäällä muistaakseni n.10€
4. Arkishampoo 5€
5. Hammasskraba hammaskiven poistoon 19€
6. Doyxo Pyo -allergiashampoo n.17€
7. Pyyhe, useita ja kaikki lahjoja/kylkiäisiä
8. Kynsileikkurit n.12€
9. Hammasharja (ihmislasten hammasharja) n.2€ ja tahna n.3€

Hoitotarvikkeet ilman "ainetuotteita" yhteensä: 58€
Hoitotarvikkeet shampoiden ja hammastahnan kanssa yhteensä: 83€


Pedit

- Koiran pediksi käy vaikka vanha tyyny, viltti tai uudelleen päällystetty pala vieraspatjaa. Joissain talouksissa koira nukkuu vain sohvalla tai omistajansa vieressä sängyllä.

Huopa-wigwam 75€ ja itsetehty koiranpeti, materiaalikust. n.40€
Jos pedin päällystettä mietitte: Olen laittanut virkatun pedin tyynyn päälle tavallisen aluslakanan, koska kangas on melko kovaa ja Lepon anturoiden ollessa kuivat ne ripsi ja rapsi kangasta vasten sen verran että heräsimme Lepon liikkeisiin öisin. :D Leppo nukkuu näiden petiensä lisäksi meidän sängyllä, sängyn alla, matoilla ja keittiön pöydän alla. Monta makuupaikkaa siis löytyy. :D

Pedit yhteensä: 115€


Huhhuh. Ei sitä tajunnutkaan kuinka paljon koiralle on tullut haalittua erilaisia tavaroita, joista osa on enemmän kuin tarpeellisia, osa taas joutaisi suoraan roskiin tai kirppikselle kun koira ei niitä tarvitse. Olen iloinen että olen tehnyt joitain hyviä ja edullisia löytöjä, jotka ovat kestäneet koiran käytössä pitkään ja olleet hyödyllisiä. Mutta nuo ei niin hyödylliset, kalliit ostokset kyllä kismittää nyt kun noita numeroita katselee.
Yhteensä Lepon nykyisiin tarvikkeisiin/varusteisiin on uponnut rahaa 574-629€. Enkä laskenut tietenkään mukaan niitä, jotka ovat jo menneet roskiin tai myyntiin. Siihen sakkiin kuuluu kaksi pantaa, muutama lelu ja pari huonoksi mennyttä teräskuppia. Ja se Lepon ensimmäinen tunnistelaatta joka hukkui metsään. Lisäksi juoksevia kuluja tulee ruuasta ja luista ym. herkuista, matokuureista, eläinlääkärireissuista, allergialääkityksestä ja harrastuksista. Joten ei tässä ihan ilmaiseksi selviä vaikka mukamas säästeliäästi olen Lepon tarvikkeita shoppaillutkin. :D Ääk.

Hyvin olisin voinut jättää ostamatta tiettyjä juttuja (wigwam esim. on liian iso, vaikka Leppo siellä rakastaakin oleskella niin tilaa vievä se on ja kalliskin pentele vielä :'D). Ilman sademanttelia selvittäisiin kyllä, vaikka se helpottaakin leveän mahakappaleensa ansiosta masukarvojen puhtaanapitoa kurakeleillä. Nykyisellä turkillaan (joka on muuten tosi pöyheä ja hyväkuntoinen, kiitos kaiketi pellava-camelinaöljyn!) Leppo pärjäisi luultavasti tossut jalassa kovassakin pakkasessa, ilman villapaitaa. Sitäpaitsi Leppo on paidastaan vähän harmissaan tai paidan malli on jotenkin väärä, sillä villapaidan kanssa ei herra pysty ravaamaan tai kävelemään (kävelee hihnalla pakottaen kyllä), joten se laukkaa koko lenkin.
Mutta olipa hyvä että tämä postaus tuli tehtyä. Vaikka vähän nolottaakin kaikki tuo tavaran määrä ja niiden hinnat, niin se teki tehtävänsä ja sai minut ajattelemaan! Toivottavasti nämä ajatukset järkevämmästä rahankäytöstä koira-asioissa selviäisivät edes seuraavalle lemmikkiliikereissulle...

9 kommenttia:

  1. Tutulta näyttää! Frodolla on vähintäänkin saman verran kaikkea, todennäköisesti vielä enemmän kun se peri kaikki Kössin vanhat tarvikkeet :'D Leluja on kertynyt ihan hirveät röykkiöt, kun aina kaupassa tulee sellainen "tuo on söpö, ihan pakko saada!"-fiilis. Samoin kaulapantoja, kun niitä on niin kiva ommella... Mutta eipähän seuraavalle tulokkaalle tarvitse ostaa mitään, kun kaikkea on jo liikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina kaupassa näkis jotain kivaa mikä ois "pakko" saada. :D Mun pihiyteni ja itsehillintä on onneks aika pitkälle riittäny, mut hypistellä niitä leluja ym. juttuja täytyy aina.*_* Ja saa nähdä, jos meille tulee Lepon elinaikana toinen koira et malttaako sitä kuitenkaan olla ostamatta uusia tarvikkeita sille, VAIKKA ne vanhat olis ihan yhtä hyviä ja toimivia... :D

      Poista
  2. Kauhulla mietin hetken että apua jos mie tekisin samanlaisen postauksen koirien tarvikkeista ja mitä ne on maksanu. Tavaroita olis niin paljon että monelle kategorialle keittiönpöytä (tai keittiönlattia) vois olla turhan pieni, puhumattakaan siitä rahasta :D Mutta toisaalta mie voin aina "puolustautua" sillä, että puudelitkin on sen verta eri kokosia että harvat tarvikkeet niillä menee ristiin (valjaat, takit), Virnasta puhumattakaan. Ja monet vanhuskoirien tavaroista on ostettu vuosia sitten, enkä enää muista paljonko ne on maksanu. Ai miten niin selityksen makua :D
    Mutta toisaalta kun tän vuoden teemana tuntuis olevan oman ostokäyttäytymisen hillintä niin vois olla ihan opettavaista. Ja ehkä tulis laitettua myyntiin jotain ylimääräsiä tavaroita ^^;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ Joo, eihän se varmaan usean eri kokosen koiran kanssa ole mahdollistakaan samallailla kierrättää vermeitä... Mut tuntuu et kun on vaan tää yks niin sitä lellii ja paapoo liikaa kaikella roinalla! :D Ja munkin piti vähän katella netistä että minkä verran mikäkin tarvike on maksanu, edes suunnilleen. Kaikkia en ees löytäny nettikaupoista niin etin vastaavanlaisen tuotteen hinnat! ;)
      Mut oon samaa mieltä, että opettavaista oli kyllä. Sai perspektiiviä kun näki miten paljon on laittanu rahaa mihinkin, ja millä pärjäisi. Suosittelen uskaltamaan!

      Poista
  3. Kävin itse hiljattain läpi Tumpin tavaroita ja joo kyllä sitä kaikkea meinaa kertyä :D musta kans tuntuu että kun on ainut koira (ensimmäinen oma koira vielä) niin haluaa kyllä hurjasti lelliä. Nyt vähän rauhoittunut ostokäyttäytyminen onneksi. Leluista meillä on myös tuo meritähti joka on Lepollakin. Pehmeät lelut on Tumpin suosikkeja ja Ikean pehmeä kasipallo on mahtava :) Samoten possulelu. Voi pitää pehmeetä suussa mistä Tumppi tykkää. Vinkuvia leluja taas herra pelkää että niistä on tullu karsittua. Jossain vaiheessa tuli ostettua herkkuja ihan liikaakin ja niistä on tullu nyt karsittua. Tekee hyvää kyllä käydä koiran tavaroita läpi niin voi luopua ylimääräisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi

      Poista
    2. Ai teil on kans toi meritähti! Oli mun mielestä hauskan näkönen, sain valkata siis minkä lelun Leppo sai anopilta ja apilta joululahjaksi... :D Ja Ikeasta on noi Lepon jalka- ja tennispallopehmot kans, ne on isot ja mukavat pehmot mitä Leppo välillä retuuttaa ja välillä pitää tyynynä. :) Meil on herkkukaappi täynnä vieläkin! :D Ostetaan tiettyjä kuivalihoja treeninameiksi ja sit normi nahkaluita yksinoloon, kaikki muut herkut tulee sukulaisilta! :'D Vähän lellikki joo...
      Ja voi Tumppi-pientä kun vinkulelut pelottaa..! <3 En oo ennen törmänny koiraan joka ei vinkuleluista pitäisi, no mukavampihan se teille kai on kun ei tarvitse kuunnella kotona piipitystä. ;) Eikä tuu kiusausta ostaa jotain supersöpöä vinkulelua, kun tietää jo valmiiks ettei koira siitä tykkäisi.

      Poista
  4. Ai kauhee en edes uskaltais listata mun koiratarvikevarastoa :D Oon ollut viimeiset puol vuotta koirashoppailu lakossa kun kaikkea tavaraa on ihan yllin kyllin. kummasti vaan yhdellekin koiralle on tullut hamstrattua yhtä sun toista, kauhulla odotan sitä kun on kaksi jolle ostaa. Tosin nyt on kyllä kiva kun osa Tofun tarvikkeista käy varmaan seuraavallekin koiralle ainakin alkuun. Teillä on kyllä ihmeen hyvässä kunnossa kaikki lelut :D meillä on kaikki enemmän tai vähemmän raadeltuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I dare you to try! ;) Teki oikeesti hyvää kaiken listaaminen ja noiden hintojen miettiminen (vaikka kamalaa ja aikaa vievää olikin)! Tosin eiköhän me sit kirppikseltä löydetty just pari päivää sit uus kiva lelu Lepolle... ^^" Mut se on koirien frisbee, sellasta meillä ei vielä ole! Ja lupaan tässä lähipäivinä hävittää kaksi vanhaa lelua, lupaan lupaan..! :'D
      Leppo on tosi helläsuinen (ja herkkäsuinen myös, uudet makupalat aina analysoidaan moneen kertaan suussa ennen syömistä) otus, ollu aina. Onhan silläkin leluja mennyt rikki tän kohta kolmen vuoden aikana, mut niidenkin määrä on sormilla laskettavissa. Meidän pehmomies. :3

      Poista